Referenssit – pidämme minkä lupaamme
Asenne ja ammattitaito. Niistä syntyvät laadukkaat toteutukset ja yhteiset onnistumiset. Haluamme olla lisäarvoa tuottava kumppani, joka haastavissakin kohteissa vastaa asiakkaan tarpeisiin turvallisesti, kustannustehokkaasti sekä aina aikataulun mukaisesti. Tutustu toimialaosaamiseemme, lue lisää pitkäaikaisista asiakassuhteista.
29.04.2026
Poikkeuksellinen teline- ja sääsuojaprojekti Mannerheimintien paraatipaikalla
– Ihan vastaavan vaativuusluokan kohteita tulee työpöydällemme varsin harvoin. Kokonaisuus haastoi meidät ja Firan löytämään yhdessä täysin uudenlaisia ratkaisuja muun muassa sääsuojan perustuksiin liittyviin kysymyksiin, Telinekatajan työnjohtaja Joni Pulkkinen kuvailee.
28.01.2026
Särkänsillan sääsuojaus: Huolellinen suunnittelu sai projektin osumaan kerrasta nappiin
Siltaprojektin vedeneristystyöt Tampereella etenivät aikataulussaan laadukkaan lämmitettävän sääsuojan alla. – Me tiesimme jo ennakolta, että myös haastavampien ulottuvuuksien suojat luonnistuvat Telinekatajalta varmoin ottein, pääurakoitsijan työmaapäällikkö Sami Tanska toteaa.
17.11.2025
Telineet ja sääsuojat kuvanveistäjän unelmateoksen puitteina Raumalla
Lokakuussa 2025 Parpansalin hiekkakentälle valmistunut Big Botanic -tilataideteos nousi eri ”maailmoja” edustavien kumppaneiden tiiviillä yhteistyöllä. Poikkeuksellisen mittavan installaation turvallisuus piti varmistaa taiteen ystäville aina taaperoikäisistä alkaen.
17.10.2025
Telineitä teatterin tarpeisiin Turussa: Romeo & Julia sai lavastuksen rungoksi turvalliset telineet
Vaikka toimintaympäristö on poikkeuksellinen ja jopa melko vieras, Telinekataja palvelee poikkeuksetta kaikella asiantuntijuudellaan. Tämä saatiin todeta myös Åbo Svenska Teaterissa, jonne Telinekataja toteutti telineet lavasteiden rungoksi. – Saimme palautteen, että ratkaisumme vastasi erinomaisesti teatteriväen tarpeita, työnjohtaja Johan Hedborg kertoo.
08.10.2025
Suvilahden piippu-urakassa puhallettiin yhteen hiileen heti suunnittelusta lähtien
Helsingin Suvilahdessa sijaitsevan Kattilahallin piippukaksikosta toinen sai pintaansa uudet tiilet ja muuraukset. Telinekataja toteutti kohteeseen tehokkaan ja turvallisen urakoinnin mahdollistavat rakennustelineet, joiden suunnittelu edellytti jopa poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä urakoitsijan kanssa.
25.09.2025
Suunnittelija Markus Toivonen Kansallismuseon sääsuojauksesta: ”Tähänastisen urani haastavin ja samalla innostavin projekti”
Kansallismuseon peruskorjaus etenee varmalla urallaan. Telinekatajan osalta projektissa lähestytään jo maaliviivaa: lähes kahden vuoden ajan kansallisaarretta verhonneiden sääsuojien purku aloitettiin syyskuussa 2025. Minkälainen poikkeuksellinen sääsuojausprojekti oli suunnittelun näkökulmasta?
08.09.2025
Viiden tähden yhteistyötä Åbo Akademin Astra-kampuksella
Turun Tuomiokirkon katveeseen, ruotsinkielisen yliopiston käyttöön valmistuu syksyllä 2025 monitoimikiinteistö, jossa yhdistyvät saumattomalla tavalla uusi ja vanha. Projektin rakennusteline- ja sääsuojatoimituksista vastasi Telinekataja, jonka asiantuntijuus teki pääurakoitsija Hartelaan positiivisen vaikutuksen jo hankkeen tarjous- ja laskentavaiheessa.
26.08.2025
Jyväskylän Teatteritalon peruskorjaus: Arkkitehtoninen arvokohde palautuu entiseen loistoonsa varmoissa käsissä
Suomalaista huippuarkkitehtuuria myös tuleville sukupolville säilyttävä ja kiinteistön toiminnallisuudet modernisoiva hanke on nyt puolivälissä. Korjausurakan telineistä ja sääsuojista vastaa Telinekataja.
28.07.2025
Lempäälän Saikantalon sääsuojaus: ”Isot mitat ja talven myräkät haastoivat meitä, mutta yhteistyöllä onnistuimme”
Lempäälän Saikassa rakennetaan parhaillaan päiväkoti- ja alakoulurakennusta alueelle, jossa järjestetään Asuntomessut vuonna 2026. Telinekataja on ollut hankkeessa tiiviisti mukana huolehtimassa hirsi-betonirakenteisen uudiskohteen sääsuojauksesta.
19.06.2025
Musiikkitalo Fuugan työmaa etenee selvin sävelin ja turvallisuus edellä
Turun ja koko Varsinais-Suomen kulttuurikiinteistöjen uusi johtotähti, musiikkitalo Fuuga, valmistuu suunnitelmien mukaan vuonna 2026. Telinekataja on hankkeessa mukana pääurakoitsija Hartelan rinnalla.
29.04.2025
Tahmelan päiväkotia rakennetaan ahtaalle tontille ahtaiden teiden päässä
Kun rakennustyömaan tontti on ahdas, muuttuvat suunnittelu, logistiikka ja rakentaminen kaikki asteen verran hankalammiksi. Haasteista selvitään huolellisella suunnittelulla, mutta aivan kaikkea ei voi ennakoida – silloin vaaditaan nopeaa reagointia.
10.04.2025
Helsingin päärautatieaseman Maisema Kolilta -maalaus konservoitiin Telinekatajan tuella
Tarkkojen toiveiden mukaan toteutettu telineratkaisu toi varmuutta kansallisaarteen kunnostukseen Suomen vilkkaimman liikenteen solmukohdan perinteisessä ravintolasalissa. – Telinekatajan tekemä telineratkaisu oli ketterä, tukeva ja sen sai näppärästi haluttuun kohtaan, konservointia johtava taideasiantuntija Jukka Valkonen kuvailee.
31.03.2025
Lammin koulukeskus rakennettiin liittämällä uutta vanhaan
Lammille Hämeenlinnaan rakennetaan uutta koulukeskusta, joka luodaan liittämällä uudisrakennus vanhaan koulurakennukseen. Koulun toiminta jatkuu normaalisti rakennustöiden ajan, joten työmaa on rajattava tarkasti erilleen koulusta jo turvallisuudenkin vuoksi.
03.03.2025
Liedon keskuskoulun suuri sääsuoja antoi NCC:lle hyvin tilaa rakentamiseen
Liedon keskuskoulun sääsuoja on suurin, mitä NCC:n vastaavalle mestarille Roope Mäkiselle on tullut omalla kohdalla vastaan – jänneväli on 50 metriä.
20.01.2025
Kun Poikkimaantietä remontoitiin, oli liikenteen saatava jatkua
Oulun satamaan kulkeva Poikkimaantie on hyvin tärkeä yhteys etenkin raskaalle liikenteelle, mutta se oli usein tukossa ruuhka-aikaan. Kun tietä uusittiin ja remontoitiin, oli sovitettava yhteen monen eri tahon toimintaa – ja liikenteen oli pystyttävä soljumaan työmaan seassa.
08.01.2025
Pitkä patosilta tuulisella paikalla vaati paljon remontilta
Kun silta joudutaan remontin ajaksi kokonaan sulkemaan liikenteeltä, logistiikan järjestäminen on vaativa urakka. Tavaroiden toimitus on suunniteltava huolellisesti, jotta ne tulivat aina oikeaan päähän siltaa. Lisäksi Taivalkosken patosillassa kiinni oleva voimalaitosrakennus vaati tavallisesta poikkeavia ratkaisuja sääsuojan suunnittelulta.
05.12.2024
Hirmumyrsky uhkasi Uotilanrinteen monitoimikeskuksen sääsuojaa
Kun rakennetaan puusta, on normaaliakin tärkeämpää suojata työmaa huolellisesti säältä. Rauman Uotilanrinteen monitoimikeskus tarvitsi huomattavan suuren sääsuojan – kuinka se kesti, kun seudulle iski Suomen mittaushistorian ensimmäinen hirmumyrsky?
27.11.2024
Vesipuisto Serenan katto remontoitiin päiväkohtaisen aikataulun mukaan
Huolellisesti suunniteltu päiväaikataulu auttaa selviämään isosta remontista tiukalla aikataululla. Mutta entäs kun vastaan tulee jotain, jota ei voi mallintaa etukäteen – kuten vesiliukumäki?
21.11.2024
Kansallismuseon korjaushanke vaatii sääsuojaukselta erityistä tarkkuutta
Helsingin ikonisimpiin maamerkkeihin kuuluva Kansallismuseo on historiansa suurimman muutostyön kohteena. Suomalaisen kansallisromanttisen arkkitehtuurin helmi uinuu nyt telineiden ja sääsuojien alla. Sen on tarkoitus avautua yleisölle keväällä 2027.
25.09.2024
As Oy Koskilinnan vesikattoremonttia tehdään ahtaassa paikassa ratikoiden ja ravintoloiden vieressä
Asunto Oy Koskilinna sijaitsee yhdessä Tampereen keskeisimmistä ja vilkkaimmista paikoista. Remontoijalle tämä tarkoittaa usein sitä, että paikka on myös haastava – etenkin kun kyseessä on vanha, suojeltu talo.
16.09.2024
Keskiniemen pooki Hailuodossa remontoitiin vanhaa kunnioittaen
Harvoin tulee remontoitavaksi tällaista kohdetta: yli 160-vuotias historiallisesti arvokas pooki saarella, jonne pääsee vain lossilla.
15.08.2024
Uudistuvaa Jumbo-Flamingoa tehdään turvallisuus etunenässä: hinta ja laatu ratkaisevat
Kauppakeskus Jumbo-Flamingossa on meneillään mittava uudistushanke, jonka tarkoituksena on tehdä kauppakeskuksesta tunnelmaltaan ja ulkoasultaan entistä yhtenäisempi ja viihtyisämpi kokonaisuus.
19.06.2024
Äänekosken koulun sääsuoja: kelit vaihtelevat, hintalappu pysyy
– Se hinta pitää, minkä me lupaamme. Vaikka tarjous annettaisiin toukokuussa ja sääsuoja purettaisiin vuoden päästä, juhannusviikolla, sanoo Telinekatajan aluepäällikkö Henrik Kosonen. Äänekosken koulun sääsuojaus pysyi sekä urakkahinnassaan että aikataulussaan.
06.05.2024
Roihupellon kulmissa ei oiota: uusi kampus nousi säältä suojattuna
Yhteensä 18 000 neliötä sääsuojaa, kymmenen eri vaihetta – Lujatalon rakentama Stadin ammatti- ja aikuisopiston kampus kohoaa Roihupeltoon ja valmistuu käyttöön vuonna 2025. Telinekatajan sääsuojien alla valmistuivat kampuksen monenlaiset katot.
12.04.2024
Yyterissä sääsuoja suojelee luontoakin
Dyynien väliin, meren rannalle Yyterin Natura 2000-alueelle nousee inforakennus tavoitteenaan parantaa alueen ja sen palvelujen saavutettavuutta. Rivakkaan tahtiin nouseva rakennus valmistuu kesällä 2024. Rakennustöiden johtavana teemana ovat ainutkertaista luontoa suojelevat toimitavat.
07.03.2024
Varten puukerrostalo nousi harjakorkeuteen parissa kuukaudessa
– Kaikki meni niin kuin suunniteltiinkin. Pakkaset ja sateet eivät haitanneet työskentelyä. Ja kosteudelle alttiit pinnat pysyivät kuivina, luonnehtii Varte Lahden vastaava työnjohtaja Tuomas Paajanen Varte-konsernin ensimmäisen puukerrostalotyömaan sääsuojausta.
22.01.2024
Huoltovarmuutta vesitornisaneerauksella: telineistä luuranko ja suojasta talvitakki
Suuri, suurempi, Myyrmäen vesitorni. – Tämä teline- ja sääsuojaratkaisu on kuin valtava kuutio, jonka sisällä on vesitorni, jonka sisus on täynnä telinettä. Tässä peruskorjauksessa kaikki osapuolet tähtäävät laadukkaaseen lopputulokseen, sanoo Suomen Meriittirakennuksen vastaava työnjohtaja Roni Puusa.
18.01.2024
Telinekataja ja WestGroup Oy Ab: Hyvä suunnittelu siirtää kiirettä
Sääsuojia tarvittiin paljon ja monenlaisia, kun Original Sokos Hotel Royal Vaasaa alettiin uudistaa energiatehokkaaksi elämyshotelliksi. – Jo projektin alussa tiedettiin, että jossain vaiheessa tulee kiire, joten sitä siirrettiin mahdollisimman pitkälle eteenpäin huolellisella valmistelulla ja suunnittelulla, kertoo Telinekatajan suunnittelija Jarmo Viik.
16.10.2023
Majakkasaneerauksissa vaihteleva sää haastaa kokeneetkin ammattilaiset
Kristiinankaupungin majakka, Luodematala ja Santos-Hoikka. Kaksi kesää, kolme erilaista saneerausta. Pääurakoitsija R-Towing luottaa erikoiskohteiden telinetöissä Telinekatajan näyttöihin. – Kristiina-pohjamajakan 3D-suunnitelmat hyväksyi tilaaja Väylävirasto. Ja paikan päällä AVI:n tarkastajat antoivat telineistä hyvät arviot, toteaa R-Towingin projektipäällikkö Mikko A Rahja.
10.10.2023
Varmuuden ammattilaiset: Caverionin kanssa Posivan ONKALO®ssa
Posiva Oy on louhinut ONKALO®a jo kesästä 2004. Luvan loppusijoituslaitoksen rakentamiseen yhtiö sai 2015. – ONKALO on vaativa erikoiskohde, mutta meille kumppanin valitseminen oli helppoa. Vuosia kohteessa toimineen Telinekatajan ammattitaitoon voi luottaa, kertoo Caverionin projektipäällikkö Jouni Sarin.
02.10.2023
Pori Energia & Telinekataja: kokemuksen tuomaa varmuutta seisokkiin
Revision onnistuminen on yleensä kiinni hyvästä suunnittelusta. Tarkkaan harkitut aikataulut, riittävät resurssit ja huolellinen valmistautuminen ovat avaintekijät seisokin onnistumisen taustalla. Vuosien mittaisen yhteistyön pohjalta Pori Energia luotti Telinekatajaan kattilakohteensa telineiden kanssa myös kesällä 2023.
28.09.2023
Talvi tulee, mutta kattotyöt jatkuvat Pirkanmaalla
Mitä yhteistä on pian 60-vuotiaalla, Tampereen kaupungin koulukiinteistöllä ja Euroopan johtavan aaltopahvipakkausten valmistajan Lielahden tehtaalla? Kummankin kattoremontista vastaa Mansen Timpurit. Kummassakin rakenteita ja alan ammattilaisia suojaa Telinekatajan sääsuoja tulevina talvikuukausina.
28.08.2023
Kuopiossa telinekatajalaiset kutsuttiin avuksi jo puolitoista vuotta ennen h-hetkeä
Pian 95-vuotias Kuopion Verotalo saa YIT:n urakassa laajennusosan ja oikeushallinnon tarpeiden mukaiset tilaratkaisut. – Saneerauskohteena tämä on ollut urani monivaiheisin ja ratkaisuiltaan monimutkaisin. Sääsuojaltaankin suurin, kuvailee YIT:n vastaava työnjohtaja Timo Soininen.
21.08.2023
Matkailijoille uutta mukavuutta: Naantalin satamaterminaalin peruskorjaus
Meren rannalle nousi ripeästi kookas sääsuoja, kun peruskorjaus vaati vesikaton uusimisen heti hankkeen alkuun. – Tärkeimpiä kriteerejä kumppaninvalinnassa oli se, miten nopeasti projekti saatiin käyntiin ja miten nopeasti pystytys ja purku hoituivat. Telinekataja vastasi tähän tarpeeseen hyvin, kertoo projektipäällikkö Anton Ruohomäki Constilta.
17.08.2023
Lujatalo haastoi Telinekatajaa: muuraustelineet sääsuojan tukena
Tuusulanjärven kampus on Lujatalon työmaapäällikölle Tatu Heikkiselle ensimmäinen iso sääsuojauskohde Telinekatajan kanssa. – Löydettiin jo neuvotteluvaiheessa yhteinen henki tekemiseen ja kehitettiin uniikki ankkurointiratkaisu. Joustoa, resursseja ja sujuvaa yhteistyötä riitti koko projektiin.
08.08.2023
Yksi Suomen suurimmista puukouluista ja sääsuojista
Espoon Tiistilän puukoulun laskennallinen käyttöikä on 50 vuotta, rungon ja kantavien rakenteiden osalta 100 vuotta. Näitä faktoja varmistetaan 5300 neliön sääsuojalla, jonka Telinekataja suunnitteli yhdessä YIT:n ja Swecon kanssa. – Suunnittelu on ehdottomasti Telinekatajan vahvuus, toteaa YIT:n Tiistilän työmaan vastaava mestari Kari Suoranta.
12.06.2023
Nordec & Telinekataja: ”Siirrettävä sääsuoja tukee siltatyön tiukkaa aikataulua”
”En ole aiemmin ollut tekemässä vinoköysisiltaa. Paljon on uutta asiaa, paljon huippuammattilaisia. Ja kunnon suunnittelua sekä työtämme tukevia ratkaisuja kuten sääsuojaus. Ilman sääsuojaa me emme voisi työskennellä”, kertoo Kruunuvuorensillan siltalohkoista vastaavan Nordecin työmaapäällikkö Victor Westö.
07.06.2023
Kreate & Telinekataja: Suomen korkein ja pisin silta etenee pilari kerrallaan
”Ainutkertainen työmaahan tämä on. Yhteistyö Kuopion silloilta oli muistissa, kun telineratkaisuja mietittiin. Resurssia pitää olla, ja aikataulussa on pysyttävä”, listaa Telinekatajan valintaan vaikuttaneita tekijöitä Kruunuvuorensillan välitukirakenteista vastaava TYL Kruunusillat työmaapäällikkö Mika Huhtala.
15.05.2023
Tulkoon vaan vettä ja lunta! Piispanporttiin nousi kaksi uutta asuinkerrostaloa
Telinekatajan Ville Valkonen ja EKE-Rakennuksen Kai Knuutila ovat löytäneet yhteisen sävelen: hiljaisuuden. – Silloinhan ne puhelimet soivat, jos hommat eivät suju, Knuutila tuumaa. Hyvässä yhteishengessä ja -ymmärryksessä ovat nyt Piispanportille kohonneet uudiskohteet Vanamo ja Aura.
11.04.2023
Stora Ensolla tuotanto pyörii, kun uutta kartonkilinjaa rakennetaan
Vuodesta 2014 Telinekataja on ollut Stora Enson Oulun tehtaan kunnossapidon sopimuskumppani. – Hyvä ennakointi ja tarkka aikataulutus ovat avainasemassa niin arjessa, seisokeissa kuin investoinneissakin. Luottamuksen lisäksi tarvitaan resursseja, sanoo kunnossapitopäällikkö Tuomo Salmela.
31.03.2023
Hinta, laatu ja vastuullisuus vaikuttavat Haahtelan päätöksiin
Helsingin Kalliossa, Lyyra-korttelissa julkisivutelineitä ja sääsuojaa asennetaan keväällä 2023 jo toistamiseen. – Ykkösvaiheen ratkaisut ja yhteistyö vakuuttivat, joten Telinekataja jatkaa kumppanina myös hotellin ja asuinrakennuksen työmaalla, kertoo Haahtelan vastaava työnjohtaja Ilkka Venho.
08.03.2023
Jyväskylässä talvi ei pysäytä kattoremontteja
Maaliskuun alussa Jyväskylässä lumen syvyys on reilusti yli 40 senttiä. Vesilinnan työmaalla, sääsuojan alla ajatukset ovat jo terassikaudessa. – Rakenteet eivät saa kastua eivätkä jäätyä. Ja valmista pitää olla ennen huhtikuun 70-vuotisjuhlallisuuksia, toteaa Rakennusliike Pekka Hämäläisen projektipäällikkö Villeveikko Hämäläinen.
13.02.2023
YIT saneeraa Maistraatinportin kestävän kehityksen periaatteita noudattaen
30 % pienempi hiilijalanjälki. Tämä YIT:n tavoite ohjaa Helsingin ydinkeskustan suojelukohteen, Maistraatinportin saneerausta. – Neuvotteleva yhteistyö on avainasemassa korjausrakentamisen kohteissa, myös teline- ja sääsuojaustöiden osalta, toteaa YIT:n vastaava työnjohtaja Joonas Aula.
01.02.2023
Tampereella ei tingitä sääsuojan koosta eikä korkeudesta
Tampereen Ikurissa 1-kerroksisenkin päiväkoti- ja koulurakennuksen työmaalla rekoilla oli mittaa ja nostureilla korkeutta. Hirsirakenteet, muut materiaalit ja Rakennusliike K & M Lammin työntekijät olivat silti säältä suojassa. 5000-neliöistä sääsuojaa ei nostojenkaan takia tarvinnut avata kertaakaan.
29.11.2022
Hartelan tahtotila: turvaa rakentajille, laatua raumalaisille
Karin kampus on oikeastaan useiden uudisrakennusten yhdistelmä. Yhden ison sääsuojan sijaan työmaalla on tehty useita sääsuoja- ja telineratkaisuja vaiheittain. – Aikaisempi yhteistyö, asiantuntijuus ja resurssit olivat Telinekatajan vahvuuksia jo tarjousvaiheessa, kertoo Hartelan Rauman yksikön vastaava työnjohtaja Ari Leino.
20.10.2022
Vuodenajat ja olosuhteet vaihtuvat Oulun kaupungintalon saneerauksessa
– Tavoitteenamme on sisäilmaltaan terveelliseen ja laadukkaaseen lopputulokseen tähtäävä peruskorjaus sekä kiinteistön museaalisen arvokkuuden säilyttäminen. Telinekatajalta saimme kaiken tarvittavan tämän ainutkertaisen ja massiivisen urakan suojaamiseen, kertoo vastaava työnjohtaja ja työpäällikkö Sami Hyvärinen KTC Groupilta.
13.10.2022
Satasairaalan katolla Tammerbitumi ei halunnut tinkiä sääsuojauksen laadusta
Kiskollinen teline 12 metrissä, suojan nosto toiseen päätyyn ja 30 metrin siirto paikalleen. Porissa, Satasairaalan päivystyksen katolla ja ympärillä mitattiin Telinekatajan osaaminen vaiheistetun sääsuojauksen kanssa. – Telinekatajalaiset tiesivät, millaiseen remonttiin tarjouksen tekivät, kiittelee Tammerbitumin aluepäällikkö Esko Leppälä.
20.09.2022
AFRY & Telinekataja: Koskelan raitiovaunuvarikolle jatkoaika
AFRYn Rakennettu ympäristö -divisioona sai elokuussa 2021 tehtäväkseen pidentää Helsingin Koskelan raitiovaunuvarikon elinikää katon yläpohjaholvin tuennalla. – Minulla on yksi puhelinnumero, josta tiedän saavani kaiken sen mitä telineurakoitsijalta tarvitsen. Soitin Telinekatajan Anssi Himmaselle, kertoo pääsuunnittelijana toiminut AFRYn ryhmäpäällikkö Esko Muikku.
15.09.2022
Alucrom kunnosti Mansikkakosken sillan telineiltä käsin
Imatralla sijaitsevan Mansikkakosken sillan peruskorjauksen urakoitsija Alucrom valitsi telinetoimittajaksi jo entuudestaan tutun kumppanin, Telinekatajan. – Urakka ja sen aikataulu olivat haastava, mutta maaliin päästiin. Kokonaisuutena olen tyytyväinen saamaamme palveluun, Alucromin projektipäällikkö Esa Parkkila sanoo.
26.08.2022
NCC saneeraa Oulun Lyseon museoarvoja kunnioittaen
NCC aloitti syksyllä 2021 lähes 200 vuotta vanhan Oulun Lyseon korjaustyöt. Urakan sääsuojauksesta vastaa Telinekataja, joka on saanut kiitosta ketteryydestään ja ammattitaidostaan. – Telinekataja on oikea valinta kaikkein haastavimpiinkin kohteisiin, korostaa NCC Suomi Oy:n työpäällikkö Anssi Wallenius.
22.08.2022
Innovatiivista sääsuojausta keskellä vilkkainta Helsinkiä
Kampin vanhan linja-autoaseman ”sisään” saneerattavan Kulttuurikasarmin rakennustyöt ovat täydessä vauhdissa. – Työmaan ohi kulkee päivittäin noin 100 000 ihmistä, eli meiltä edellytetään erityistä tarkkaavaisuutta turvallisuudessa, kertoo SRV Rakennuksen projektipäällikkö Janne Helander.
28.06.2022
SSAB & Telinekataja: ”Raahen tehdas on yhteinen työmaamme”
Kun SSAB Raahen tehdas teki Telinekatajan kanssa sopimuksen alkuvuodesta 2021, turvallisuus oli neuvotteluissa ykkösasia. – Terveenä kotiin. Se on jokaisen SSAB:lla työskentelevän tärkein tavoite, kiteyttää SSAB:n Raahen tehtaan keskitetyn kunnossapidon kunnossapitopäällikkö Aki Karppinen.
09.06.2022
Eristykset isossa roolissa Destian Eurajoen siltatöissä
Kesällä 2022 Destia rakentaa Valtatie 8:lle viisi uutta siltaa. Sääsuojauksista Eurajoella vastaa Telinekataja. – Siltojen käyttöiän kannalta vedeneristys on merkittävässä roolissa. Teemme kaikille hankkeen silloille kaksinkertaisen kermieristyksen, mikä edellyttää pitävää sääsuojausta, kertoo Destian työnjohtaja Henri Lindroos.
13.04.2022
Trikootehtaasta rantahotelliksi 9000-neliöisen sääsuojan alla
Tampereella on loppusuorallaan Pyynikin Trikoon saneeraus asuin- ja hotellikäyttöön. Aki Hyrkkönen Oy:n urakoiman Pyynikin Vartija -hotellin massiivisen sääsuojan ensimmäinen osio asennettiin vuodenvaihteessa 2020–2021, viimeiset suojat puretaan keväällä ja kesällä 2022.
09.03.2022
Eri suuntiin kaareutuva silta vaatii sääsuojaukselta erityistä tarkkuutta
Tampereen Raitiotieallianssin rakentama uusi kevyen liikenteen silta yhdistää Tampereen uuden raitiotien ja Santalahden tapahtumapuistoalueen. Sillan vedeneristystyöt tehtiin Telinekatajan asentaman 1000 m2 :n sääsuojan alla.
16.02.2022
Nesteen suurseisokissa kenttäruokalat olivat osa turvallista työympäristöä
Nesteen Porvoon jalostamon suurseisokki oli kevään 2021 yksi Suomen suurimmista rakennustyömaista: noin 6000 henkilöä teki töitä 12 viikon aikana yli 1,5 miljoonaa työtuntia.
10.02.2022
Ison sääsuojan asennus on millintarkkaa työtä
Vähärauman monitoimitalon työmaalla Porissa Kuivaketju10 -malli konkretisoitui 4000 neliön sääsuojaksi. – Telinekataja osoitti jälleen ammattitaitonsa, kiittelee Rakennus-Astoran työnjohtaja Tuomas Pienimäki.
30.11.2021
Kattourakointiin erikoistunut ProRakenne luottaa Telinekatajan työn laatuun vaativissa kohteissa
Telinekataja suojasi loppukeväästä alkusyksyyn 2021 useita Oulun keskustan saneeraustyömaita, joissa urakoitsijana toimi ProRakenne. Vesikattojen saneerauksesta ja erityisesti huopakattourakoinnista tunnettu ProRakenne toteuttaa turvallisia ratkaisuja ammattilaisille ympäri maan.
16.11.2021
Elinkaarimallissa vastuu ei pääty rakennuksen valmistumiseen
Lujatalo Oy rakentaa Siilinjärven kunnalle uutta terveyskeskusta vanhan rinnalle. Kun käyttöönoton jälkeen vastuu huollosta, ylläpidosta ja olosuhteista säilyy palveluntuottajalla, käyttäjien arki on entistä sujuvampaa.
04.10.2021
Outokummun Tornion tehtaat torjuu koronaa tuloksekkaasti kuplamallilla
Outokummun Tornion tehtailla alkusyksyn 2021 suurten vuosihuoltoseisokkien koronaturvallisuus varmistettiin mm. kuplamallilla. Pienempiin ryhmiin jaetut omat ja alihankkijoiden työntekijät pysyivät omissa kuplissaan myös taukojen aikana.
27.08.2021
Destia valitsi Allikon sillan levennykseen kumppaniksi Telinekatajan
Valtatie 4:n Oulu-Kemi-hanke on Telinekatajalle tarkoittanut yhteensä kahdeksaa siltatyömaata, joista kahta on urakoinut Destia. – Eristys- ja tiivistystyöt on tehtävä säältä suojassa.
04.06.2021
Suunnittelun rooli korostuu Kirkkonummen hyvinvointikeskuksen sääsuojauksessa
Hyvinvointikeskuksen suunnittelussa ja rakentamisessa kivijalkana on uudisrakennuksen käyttötarkoitus; terveydenhuollon ja hyvinvoinnin alalla operoivaa rakennusta sitoo huomattavan tarkat kriteerit ja säädökset.
03.05.2021
Telinekataja tuo projektiin kokemuksensa puurakentamisesta
Kun vanha koulu saa purkutuomion sisäilmaongelmien vuoksi, uuden koulun työmaalla rakentamisenaikainen kosteudenhallinta on isossa roolissa. Iisalmen kaupunki päätti, että uusi puukoulu tehdään säältä suojassa.
16.02.2021
YIT rakentaa Espoon Pohjois-Tapiolan koululaisille terveet ja turvalliset tilat
Runsaslumisena talvena olosuhteet YIT:n Espoon Pohjois-Tapiolan yhtenäiskoulun työmaalla ovat kuin kesällä: tyyntä, kuivaa ja lämmintä. Kosteudelle herkät työt tehdään Kuivaketju10-mallin mukaan säältä suojassa.
30.11.2020
Koulutetut ammattilaiset rakentavat Alvarin puukoulua sääsuojan alla
"Sitä mukaa kun rakentajien kosteudenhallinnan osaaminen kasvaa, rakentamisen laatu paranee", toteaa Alvarin koulun rakentajan, Peab Oy:n turvallisuus- ja ympäristöpäällikkö Marko Kilpeläinen.
13.11.2020
Saamelaismuseo Siidan työmaalla kosteutta hallitaan sääsuojilla
Jos jossain on talvella lunta, niin Ylä-Lapissa. Olosuhteista riippumatta Inarinjärven rannalla Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidan laajennus- ja peruskorjaushanke etenee suunnitellusti Telinekatajan sääsuojien alla.
24.09.2020
Vuosihuolto kolminkertaistaa väkimäärän Loviisan voimalaitoksella
10 viikon pituisessa vuosihuollossa yli 1000 työntekijää astuu päivittäin sisään Fortumin Loviisan ydinvoimalan kolmesta portista. Maskiteltat vastaanottavat niin oman väen kuin ulkopuoliset toimijat.
21.09.2020
Turvallisuus korostuu nyt teollisuuden seisokeissa
Syksy on Yaran Siilinjärven tehtaalla vuosiseisokkien aikaa. Vuosihuolto tuo tehdasalueelle tänä vuonna noin 200–300 ulkopuolista työntekijää useilta eri sopimuskumppaneilta.
06.04.2020
Turun Kauppatorin työmaa innostaa ainutlaatuisiin telineratkaisuihin
Haastava, mielenkiintoinen, uuden kehittämiseen innostava ja reaktionopeutta vaativa. Näin kuvaillaan Skanskalla ja Telinekatajalla Turun Toriparkin työmaata, jota sekä maakunnan media että ohikulkevat turkulaiset seuraavat herkeämättä.
04.09.2019
Puijon torni huputettiin kunnostusprojektia varten
Projekti varmistaa Puijon tornin betonirungon kestävyyden pitkälle tulevaisuuteen. Huputuksen alla tornin jalkaosa voitiin pestä, tasoittaa ja maalata uudelleen säältä suojassa.
25.03.2019
Espoonlahden vesitornin katto uudistettiin sääsuojan alla
Telinekataja suunnitteli ja rakensi Espoonlahden vesitornin katon peruskorjaukseen tarvittavan sääsuojan. Länsiväylän läheisyydessä sijaitsevan massiivisen vesitornin katon urakointi eteni aikataulussa.
22.08.2018
Kurittulan koulu rakennetaan Kuivaketju10-mallin mukaisesti
Maskun uutta Kurittulan koulua rakennetaan Telinekatajan sääsuojan alla. Kosteudenhallinta on SRV Rakennus Oy:n työmaalla etusijalla, sillä vanha koulurakennus jouduttiin purkamaan huonon sisäilman takia.
05.02.2018
Kuokkalan yhtenäiskoulua rakennetaan tasalaatuisissa olosuhteissa
Jyväskylässä sijaitsevalla Kuokkalan yhtenäiskoululla on käynnissä rakennushanke, jossa laajennetaan ja peruskorjataan koulun tiloja runsaalla 19 miljoonalla eurolla.
08.12.2017
Palkittu kerrostalon korotus rakentui sääsuojan alla
2 kerrosta ja 24 asuntoa lisää 60-luvun kerrostaloon – tällainen hanke vaatii hyvää suunnittelua ja saumatonta yhteistyötä. Sääsuojauksen alla rakennettu Lujatalo Oy:n kohde Tampereella sai Hyvän rakentamisen palkinnon 2017.
21.11.2017
Skanska urakoi vesivoimalaitoksella TG 60 -tukitelineillä
Skanska Talonrakennus toteuttaa vuonna 1939 valmistuneen Harjavallan vesivoimalaitoksen uuden koneyksikön laajennukseen liittyvät rakennustyöt. Uutta koneyksikköä varten rakennetaan vesitiet, tulo- ja imuputket sekä spiraali.
21.11.2017
Koivusaaren metroasema voitti Vuoden Työmaa 2015 -kilpailun
Rakennuslehti valitsi Koivusaaren metroaseman vuoden 2015 työmaaksi, eikä syyttä. Maailman ainoa merenalainen metroasema on poikkeuksellisen vaativa hanke, joka haastaa myös Telinekatajan osaamisen.
22.10.2017
Sylvään koulu sai uuden katon ja laajennusosan
Sastamalassa sijaitseva Sylvään koulu oli valmistuessaan 1973 Suomen ensimmäinen juuri peruskouluksi suunniteltu rakennus. Telinekatajan ja RMK Rent Oy:n tähän asti suurin yhteinen projekti haastoi ammattilaiset mittakaavallaan.
02.09.2017
Aalto-yliopiston kampusta rakennetaan säältä suojassa
SRV toteuttaa Otaniemessä Aalto-yliopistolle energiatehokasta ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuista kampusrakennusta. Urakointi eteni turvallisesti ja tasalaatuisissa olosuhteissa suunnitelmien mukaan.
11.08.2017
Nesteen jalostamon huoltoseisokkiin telineitä 24/7
Maailman suurin uusiutuvan dieselin tuottaja Neste käynnisti Porvoon jalostamolla 2015 historiallisen laajan huoltoseisokin. Telinekataja varmisti 24/7, että vaativat työt voitiin suorittaa telineiltä tehokkaasti ja turvallisesti.
05.08.2017
Pasilan silta rakennettiin terästukitelineillä
YIT Rakennus tilasi Telinekatajalta noin 185 metriä pitkän siltamuotin rakentamiseen tarvittavat järeät terästukitelineet avaimet käteen -palveluna. Sillan kalteva muoto ja korkea tuentakorkeus haastoivat toteutusta.
02.08.2017
Yhteistyö on kovaa valuuttaa Turun Seudun Osuuspankin pääkonttorin julkisivuremontissa
Kun Turun Seudun Osuuspankin pääkonttorin julkisivua rapattiin 25 metrin korkeudessa ja yhdessä Turun vilkkaimmista risteyksistä, tuli asioiden sujua saumattomasti. Telinekatajan telineiden suojissa työ eteni ja liikenne soljui.
02.08.2017
REDI Helsingin kalasatama
SRV rakentaa suuren REDI-kauppakeskuksen ja kahdeksan asuintornia vuoteen 2023 saakka jatkuvassa projektissa. Työmaalla on ollut kasvavassa määrin kysyntää Telinekatajan toimittamille telineille ja erikoisosaamiselle.
11.05.2017
Massiivipuukoulu nousee pioneerityöllä
Tuupalan koulu on Suomen ensimmäinen ristiinlaminoiduista CLT-elementeistä valmistettu puukoulu. "Sääsuojaus sekä kuivaketju-rakentaminen ovat hankkeen elinehtoja”, painottaa Kuhmon kaupungin hankevastaava Markku Pääkkönen.
17.03.2017
Valtakunnallinen sopimus Maintpartnerin kanssa
”Telinekatajalla oli lähes jokaiseen skenaarioon sopiva ratkaisu”, toteaa Maintpartnerin konsernin hankintapäällikkö Elias Viitakoski tyytyväisenä. Pitkä yhteistyö Meri-Porin voimalaitoksen kanssa loi pohjan laajalle puitesopimukselle.
13.02.2017
Täydennysrakentaminen vaatii suojaukselta paljon
Ahdas tontti, radan läheisyys, matkustajien ja työntekijöiden turvallisuuden varmistaminen sekä monet tekniset haasteet tekevät Tikkurilan asemakeskus Dixin telineurakasta tavanomaista vaativamman.
17.11.2016
Hyvä kumppanuus auttaa kehittymään
Telinekataja toimittaa Yaran Siilinjärven ja Uudenkaupungin tuotantolaitoksiin telineet jatkuvana palveluna. Kolmen vuoden yhteistyön jälkeen Yara solmi Telinekatajan kanssa vuoden 2018 loppuun saakka ulottuvan sopimuksen.
20.09.2016
Tampere-talo laajenee mittavasti sisäpihalle
Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus kasvaa entisestään. Vuonna 1990 valmistunut Tampere-talo saa nopealla aikataululla noin 2800 m² lisää huoneistoalaa. Samalla 2200 m² saneerataan.
02.04.2016
Turkulaisen suurhankkeen näyttämönä jokiranta
7500 m² saneerattavaa ja 4800 m² rakennettavaa tilaa, joiden katteena 3000 neliön sääsuoja. Turun Kaupunginteatterin uudistaminen on kaupungille merkittävä investointi ja tekijöilleen taitoa vaativa projekti.
01.03.2016
Akatemiatalon yllä noustaan telineosaamisen huipulle
Turkulainen arvorakennus, pian 200-vuotias Akatemiatalo saneerataan vanhaa kunnioittaen. Oman haasteensa projektille asetti tarve toimivalle sääsuojalle, joka ei saa hipaistakaan kookkaan rakennuksen kattoa.
02.08.2015
Eduskuntatalon peruskorjaus valmistuu Suomen 100-vuotisjuhliin
Suomen arvokkain rakennus muistuttaa Mannerheimintien kulkijoita itsenäisyydestämme, talonpoikaiskansan matkasta tähän päivään. "Haastava projekti onnistuu perusteellisella ja ammattitaitoisella työllä”, toteaa Jari Liitomaa.
07.04.2014
Historiallinen Näsilinna kunnostettiin Telinekatajan telineiltä
Tampereen keskustassa Näsilinnan puistossa sijaitseva Näsilinna entisöidään ja peruskorjataan vuosina 2013 – 2015 noin viidellä miljoonalla eurolla ravintola- ja museokäyttöön.
02.03.2014
Tikkalansaaren sillat
Tikkalansaaren sillat ovat osa laajempaa rakennushanketta, jossa uudistetaan Itä-Suomen pääväylänä toimivaa valtatie 5:tä. Telinekataja vastasi kahden vierekkäin rakennettavan sillan tukitornien suunnittelusta ja rakentamisesta.
04.07.2012
Oulun Puolivälikankaan vesitorni
Oulun Puolivälikankaan vesitornista kunnostettiin yläosan kartio ja yli 25 metrin korkeudessa olevan puristusrenkaan ulkopinnat.