Kurittulan koulu rakennetaan Kuivaketju10-mallin mukaisesti

Kati Nyberg

Maskun uutta Kurittulan koulua rakennetaan Telinekatajan sääsuojan alla.

Maskun uutta Kurittulan koulua rakennetaan Telinekatajan sääsuojan alla.

Maskun uutta Kurittulan koulua rakennetaan Telinekatajan sääsuojan alla. Kosteudenhallinta on SRV Rakennus Oy:n työmaalla etusijalla, sillä vanha koulurakennus jouduttiin purkamaan huonon sisäilman takia.

– Telinekataja on joustava kumppani, jonka halusimme mukaan urakkaan. He ovat omalta osaltaan varmistamassa, että uudesta koulusta tulee käyttäjille turvallinen, toteaa työmaainsinööri RIKU RANTANEN SRV Rakennus Oy:stä.

Ympäristöministeriön asetus on edellyttänyt vuoden 2018 alusta alkaen rakennushankkeilta kosteudenhallintaselvitystä. Kuivaketju10-mallissa kosteudenhallinta otetaan huomioon jo suunnittelusta lähtien. Maskun kunnassa haluttiin varmistaa, että uudisrakennuksen kosteudenhallinta on varmasti kunnossa ja Kuivaketju10-mallin mukainen myös rakennusvaiheessa.

– Telinekatajan sääsuojan alla rakentamisen aikainen kosteus ei pääse kertymään, eikä sadevesi pääse rakenteisiin. Myös työntekijät ja työvälineet säilyvät kuivina, mikä parantaa työturvallisuutta, toteaa Riku Rantanen.

Sääsuojan alla keli on aina sopiva niin muuraukseen kuin villoitukseen

Telinekatajan sääsuojan alla rakentamisen aikainen kosteus ei pääse kertymään, eikä sadevesi pääse rakenteisiin.

Telinekatajan sääsuojan alla rakentamisen aikainen kosteus ei pääse kertymään, eikä sadevesi pääse rakenteisiin.

Pinta-alaltaan yli 6000 m2 koulun rakentaminen aloitettiin syksyllä 2017, ja sen on tarkoitus valmistua toukokuun 2019 loppuun mennessä. Väistötiloissa parakeissa opettajat ja viitisensataa oppilasta odottavat toiveikkaina uusia tiloja.

– Uudisrakennuksen vesikatto ja pääosin tiiltä olevan julkisivun muuraukset tehdään vaiheittain 5400 m2 sääsuojan alla. Kun toisessa päässä rakennusta sääsuojaa puretaan sitä mukaa kun vesikatto valmistuu ja ulkovaippa on vedenpitävä, toisessa päässä sääsuojaa vasta rakennetaan, kertoo Telinekatajan työnjohtaja Esu Jämsä.

– Telinekatajalla on monipuolinen kalusto ja osaamista, kun etsimme erilaisiin tilanteisiin ratkaisua. Kurittulan koulussa on suuri katto ja pitkät jännevälit. Lisäksi rakennus on sen mallinen, että sääsuoja on pitänyt toteuttaa kahdessa vaiheessa. Vaiheiden väliin toteutettiin vesikouru ohjaamaan vedet pois, kertoo Riku Rantanen.

Telinekatajalta on työmaalla jatkuva miehitys. Pelkästään sääsuojaa varten telineitä on 3600 m2 ja muuraustelineitä n. 2100 m2. Layher Allround-telineet ovat helpon muunneltavuuden ansiosta kätevä apu monessa tilanteessa.

– Esimerkiksi telineiden työtasojen leveyttä voi muokata työvaiheiden edistyessä. Villoituksen teko on turvallisempaa ja ergonomisempaa, kun taso on riittävän lähellä. Sen jälkeen voimme kaventaa työtasoa yhdellä tasolla ennen muurausta. Kun etäisyys muuratusta pinnasta pysyy oikeana, ei sisäpuolisia kaiteita tarvitse asentaa, muistuttaa Esu Jämsä.