Asentajasta työnjohtajajaksi ja edelleen työpäälliköksi.
Kyllä – urapolkua voi edetä Telinekatajalla. Seuraavalle tasolle astuakseen ei tarvitse vaihtaa työpaikkaa eikä tiimikavereita. Tuemme jokaisen telinekatajalaisen henkilökohtaisia tavoitteita ja ohjaamme kehittymistä koulutussuunnitelmalla.
Toki, jos elämäntilanne niin vaatii, asuin- ja työpaikan vaihtaminen onnistuu. Meillä on seitsemän toimipistettä eri puolilla Suomea, Ruotsissakin neljä.
13.04.2023
– On ihan luontaista, että haluaa isompaa roolia. Että herää mielenkiintoa uutta kohtaan, pohtii Tuukka Laurila (39). Uusi on myös toimenkuva, jossa Tuukka aloitti 1.1.2023. Logistiikkapäälliköstä sisäisten palveluiden johtajaksi siirtynyt Tuukka uskoo jatkuvaan kehittämiseen ja luottaa kollegoiden ammattitaitoon.
29.03.2023
Rovaniemen oma poika tietää mistä puhuu, varsinkin kun hän puhuu telineasentamisesta. Välillä piti käydä ottamassa vauhtia ja hakemassa näkökulmaa muualta, mutta nyt voi kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että Telinekatajalla hommat toimivat. Seuraavaksi Marko aikoo valloittaa länsirannikon, vaikka ruotsin kieli ei ihan vielä olekaan hanskassa.
14.03.2023
Teemu Kaijala on tehnyt Telinekatajalla suurin piirtein kaikkea. Matka alkoi 2010 kesätöistä, nyt Teemulla on uunituore rooli laatu- ja turvallisuusasiantuntijana. Yksin tällä alalla ei kukaan pärjää, ja se sopii vanhalle joukkueurheilijalle.
27.02.2023
29-vuotiaalla Joona Palokankaalla ei ole ollut tarvetta lähteä Oulusta mihinkään, ainakaan vielä. Elämä on kuljettanut Telinekatajalla kattopeitteiden viikkaamisesta aina oman alan hommiin laskutukseen. Kaiken takana on hyvä, arvostava työporukka, ja se, että älyää tarttua tilaisuuksiin.
09.01.2023
Timo Terho on löytänyt vahvuutensa ja paikat, joissa viihtyy. Porin seudulla telineosaaja tunnetaan jo niin hyvin, että asiakkaat tietävät soittaa suoraan hänelle. Työvuosia tälle Telinekatajan käyntikortille on kertynyt jo 20. Parasta ei selvästikään tarvitse vaihtaa!
15.12.2022
47-vuotiaan syntyjään uusikaupunkilaisen suunnittelijan työ on vienyt hänet mitä mielenkiintoisempiin paikkoihin, aina Isokarin majakan korkeuksista Paraisten kalkkikaivosten syvyyksiin. Monipuolisuus pitää työn kiinnostavana, ja erinomainen yhteishenki miehen Telinekatajalla.
28.09.2022
Kesätöistä kehitysasiantuntijaksi kulkeneen Inka Satukankaan 26-vuotisessa Telinekataja-urassa on useita tähtihetkiä. – Aina on päässyt eteenpäin, mukaan uusiin mielenkiintoisiin juttuihin. Parasta näissä vuosissa ovat olleet oman porukan kiitokset ja yhdessä onnistumiset.
26.08.2022
Kuopiolainen Panu Pakarinen (22) nappasi kaksi kärpästä yhtenä kesänä: kesätyöpaikan ja työnjohtoharjoittelun. – Työkokemus Telinekatajalta on myös kilpailuvaltti, kun haen töitä valmistuttuani keväällä 2023, pohtii Savonia ammattikorkeakoulun kasvatti, Panu Pakarinen.
25.05.2022
Mitä yhteistä on Outokummun Kemin kaivoksella telineitä rakentavalla Mirjami Pikkaraisella ja Turun Seudun Energiantuotannolla Naantalissa työskentelevällä Madis Sepamägillä? Nokkamiessopimus.
03.05.2022
Työharjoittelu, opinnäytetyö, vakituinen työsuhde. Logistiikka-asiantuntija Onni Öystilä, 29, on Telinekatajalla ehtinyt jo vajaassa neljässä vuodessa olla monessa mukana. Me-henki, tiimi ja työkaverit nousevat vahvasti esiin, kun Onni kertoo työstään.
23.03.2022
Minna Vuorio on kokenut Telinekatajan omaksi paikakseen jo 20 vuoden ajan. Taukojenkin jälkeen hän on aina halunnut palata takaisin, kiitos keskinäisen luottamuksen, molemminpuolisen joustamisen ja loistavan työporukan.
21.01.2022
Erki on viihtynyt Telinekatajalla asentajana lähes 10 vuotta. Työn mielekkyys syntyy sen vaihtelevuudesta ja konkreettisuudesta. Millaisen tien tämä nokkamieheksi edennyt asentaja on kulkenut, ja mihin se hänet seuraavaksi vie?
05.11.2021
Henrik Kososen tie Telinekatajalle ei ole sieltä tavallisimmista päästä, sillä uraa on tehty Sveitsissä ja Ranskassa asti. Miten moninkertainen lentopallon suomenmestari päätyy Pohjoismaiden suurimman rakennusteline- ja sääsuojayrityksen aluepäälliköksi Kuopioon?
17.06.2021
"Yksi syy viihtymiseeni on varmasti vaihteleva arki. Se haastaa sopivasti eikä tarjoa kahta samanlaista päivää, mikä sopii minulle", Fagerlund kertoo. Myös työnantajan tuki sekä kouluttautumismahdollisuudet vauhdittivat Joonasta polullaan.
30.03.2021
Etsimme osaamista ja asennetta auttaa meitä ympäristöasioissa uudelle tasolle. Miina Lapilan tuleva diplomityö on tärkeä osa Telinekatajan pitkäjänteistä kehitystä kohti vastuulliseksi ja käytännönläheiseksi toimijaksi ympäristöasioissa.
12.01.2021
Kun Tuomo Sinkkonen ja Jari Liitomaa aloittivat Telinekatajalla reilut 30 vuotta sitten, oli moni asia toisin. Tänä aikana toimialalla on otettu valtavia harppauksia, mutta perustyön luonne eikä hyvän työporukan merkitys ole muuttunut.