Telinekataja

Joona Palokankaan matka kattopeitteiden viikkaajasta laskutukseen

29-vuotiaalla Joona Palokankaalla ei ole ollut tarvetta lähteä Oulusta mihinkään, ainakaan vielä. Elämä on kuljettanut Telinekatajalla kattopeitteiden viikkaamisesta aina oman alan hommiin laskutukseen. Kaiken takana on hyvä, arvostava työporukka, ja se, että älyää tarttua tilaisuuksiin.

Telinekataja Joona Palokangas

– Olen nyt ollut virallisesti Telinekatajan kirjoilla vuodesta 2021, sitä ennen työskentelin vuodesta 2016 alkaen vuokratyöfirman kautta, Joona muistelee. Alku oli puhtaasti sattumaa. Vuokratyöfirma tarjosi keikkaa, Joona tarttui tilaisuuteen. Työnä oli viikata kattopeitteitä varastoon.

– No se homma meni ihan vihkoon. Varastolta soitettiin, että tuletteko tekemään kaiken uusiksi, Joona nauraa.

Mutta siitä ura kuitenkin urkeni. Viikkaushomman jälkeen Joona on toiminut Telinekatajalla apumiehenä, asentanut telineitä ja ollut työnjohtajan assistenttina kirjaamassa työmääräimiä ja laskutuslupia. Tällä hetkellä Joona opiskelee Oulun ammattikorkeakoulussa tradenomiksi. Valmiista tutkinnosta puuttuu ainoastaan opinnäytetyö, jonka Joona tekee Telinekatajalle. Opinnäytteen tekoon Joona on saanut tukea ja ohjausta Telinekatajan taloushallinnon tiimiltä.

– Kun aloitin opiskelut, kysyin olisiko Telinekatajalla mahdollisuus tehdä oman alan hommia. Olihan niitä, joten olen nyt täällä laskutuksessa vanhempainvapaan sijaisena, Joona kertoo.

Haalaritasolta laskutukseen ja kaikkea siltä väliltä

Joonan CV:seen on ehtinyt kertyä monenlaista. – Ihan junnuna olin hetken puhelinmyyjänä. Aikuisiällä vyölle on kertynyt hyvin kattava valikoima kaikenlaista: Nokian koontipuolelta kalmakämpän tyhjääjäksi, maanrakennushommista nuorten salibandyvalmentajaksi, Joona summaa.

Joona hoitaa nyt tiiminsä jäsenenä Pohjois-Suomen laskutusta. Nuorempana Joona ei olisi arvannut, että päätyisi laskutukseen töihin. Toiveammattina oli salibandy, mutta hän huomasi nopeasti, että tili on tiukassa, jollei ole ihan alan eliittiä. Mutta hyvin kävi näinkin. Ei harmita herätä töihin maanantaisin.

Vaikka Joonan toimenkuvassa ei hänen omien sanojensa mukaan olekaan välttämättä aineksia suureksi sankaritarinaksi, hän viihtyy excelin ja laskujen parissa. Työ vaatii tarkkuutta, loogista päättelykykyä ja kokonaisuuksien hahmottamista. Laaja työkokemus Telinekatajalta ja muualtakin auttavat Joonaa hahmottamaan kokonaiskuvaa.

– Minulla on toki erilaiset lähtökohdat verrattuna siihen, jos olisin tullut töihin suoraan koulunpenkiltä. Tradenomiopinnot antavat peruspohjan työlle, mutta eivät anna osaamista käyttöjärjestelmiin. Sanoisin, että tämän roolin oppii parhaiten työssä ja toistoilla, hän tuumailee.

Joona kuvaa laskutustyönsä luonnetta siten, että mitä hiljaisemmin menee, sen paremmin työt on tehnyt. Asiakkailta ei juuri tule palautetta siitä, miten hyviä laskuja on lähettänyt.

– Vaikka kehuja ei paljoa asiakkailta tule, niin onneksi esihenkilö kiittää hyvin tehdystä työstä, Joona nauraa.

Laskutusosaston työntekijät ympäri Suomen saavat kiitosta Joonalta. Työkaverit ottivat tulokkaan vastaan hyvin alusta saakka, vaikka kasvokkain ei juurikaan nähdä. Heti alkutaipaleelta työtoverit ovat olleet valmiita auttamaan ja tukemaan.

Telinekataja Oulun lyseo
Telinekataja Joona Palokangas

– Ei minulla ollut aluksi mitään käryä millainen työpaikka Telinekataja on, mutta ei todellakaan harmita yhtään nousta töihin maanantaiaamuisin, Joona Palokangas kertoo.

Telinekataja Oulun vesitorni
Telinekataja Joona Palokangas

Vastuuta, vapautta, joustavuutta

Se, mikä Joonan on saanut viihtymään Telinekatajalla näin pitkään, on ennen kaikkea hyvä työporukka ja erinomainen yhteishenki. Työuralta ei nouse mieleen yksittäistä huippuhetkeä, mutta mieleen ovat jääneet esimerkiksi tehdasseisakkien aikana tehdyt pitkät päivät ja niiden tunnelma. Vaikka kaikki ovat alkaneet olla jossain vaiheessa väsyneitä, niin hurtin huumorin voimin on hyvällä porukalla jaksettu paiskia hommia.

– Laskutuksen puolelta jäi mieleen se hetki, kun lähetin ensimmäisen laskuni. Vaikka esihenkilö opastikin kohta kohdalta ja olin varmasti tehnyt kaiken oikein, jännitti silti. Se on hurja fiilis, kun lasku on valmis ja näkee, että tuhansia euroja on lähtenyt liikkeelle, Joona kertoo.

Joonan ja Telinekatajan arvot kohtaavat joustavuuden, vapauden ja toisten kunnioittamisen merkeissä.

– Koko Telinekataja-urani ajan jousto on toiminut kumpaankin suuntaan. Kaiken aikaa ollut hyvä työporukka ja pilke silmäkulmassa -meininki, niin aiemmin tehdaskopeissa kuin täällä toimistollakin. Telinekatajalla saa lisäksi hyvin vapaasti olla oma itsensä, Joona nauraa.

Joustavuutta ja vapautta elämään tuo myös toimistolla käytössä oleva hybridimalli. Arkiviikosta voi viettää kaksi päivää toimistolla ja kolme etänä, mitä Joona arvostaa. Joona kokee myös, että Telinekataja on tukenut häntä urallaan ja hän on päässyt kehittymään työssään.

– Kun kysyin, olisiko oman alan töitä saatavilla, työnantaja selvitti olisiko. Kyllä täällä kehityskelpoisia yksilöitä uskalletaan kehittää. Pitää tietenkin itsekin osata vastata huutoon, Joona pohtii.

Joonalla on kevään suunnitelmat selvillä. Ensin opinnäytetyö valmiiksi ja tutkinto käteen, sitten Yhdysvaltoihin katsomaan jääkiekkoa. Suosikkijoukkue Carolina Hurricanesin kotipelejä on reissulla luvassa neljä. Muuten Joonalla ei ole kiire pois Oulusta, ellei sitten vielä joskus Espanjaan katsomaan Villarrealin otteluita.

– Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo, tähän asti elämä on kuljettanut sattumasta toiseen. Sillä mentaliteetilla olen mennyt elämässä: tietyllä tavalla huoletonta menoa, kunhan älyää tarttua tilaisuuksiin, joita tulee vastaan.

Sinua voisi myös kiinnostaa

Onnin polku kesätöistä kehityshankkeeseen
Panu Pakarinen: insinööriopiskelija kesätyönjohtajana