Telinekataja

Yhteistyö on kovaa valuuttaa Turun Seudun Osuuspankin pääkonttorin julkisivuremontissa

Kun Turun Seudun Osuuspankin pääkonttorin julkisivua rapattiin 25 metrin korkeudessa ja yhdessä Turun vilkkaimmista risteyksistä, tuli asioiden sujua saumattomasti. Telinekatajan telineiden suojissa työ eteni ja liikenne soljui. ”Haimme projektiin telineisiin erikoistunutta yritystä, jolla on asiantuntevaa suunnittelua, kokenut työnjohto ja omat, ammattitaitoiset työntekijät. Kaiken tämän saimme Telinekatajalta”, kertoo NCC:n vastaava työnjohtaja Jari Vainio.

Telinekataja OP Turku

Telinekataja huomioi julkisivuremontin telinerakennuksessa onnistuneesti myös ympäröivän vilkkaan liikeenteen.

Turun Puutorin laidalla sijaitsevan 50-luvun pankkirakennuksen julkisivu koki kasvojenkohotuksen 2000-luvulle, kun irtoillut rappaus vaihdettiin uuteen. Rakennuksesta saatiin NCC:n ja Telinekatajan yhteistyöllä entistä ehompi, alkuperäistä tyyliä kunnioittaen. Maaliskuussa 2014 aloitetun saneerauksen tuloksia päästiin ihailemaan syksyllä.

”Tämä oli massiivinen projekti. Korkeuksiin kohoavien työskentelytelineiden lisäksi olimme rakentaneet telineistä alikulut kevyelle liikenteelle. Kuorma-auto kärräsi paikalle 20 lavallista tavaraa, yhteispainoltaan 150 tonnia. Käytössä oli kaikkiaan 10.300 telineosaa”, listaa Telinekatajan työpäällikkö Ismo Ihamäki.

Turvallisuus, kannattava sijoitus

Turvallisuus oli jokaiselle TOP:n projektiin osallistuvalle asia numero yksi. Telinekatajalaisten päätä ei huimaa korkeallakaan: siitä pitävät huolen kypärä, suojalasit ja huolellisesti kiinnitetty turvavaljaan koukku. Telineet pysyvät turvallisesti paikoillaan 200:lla rakennukseen kiinnitetyllä seinäankkurilla.

Muovipeitteiden, sateen ja tuulen suojassa tehtävä piikkaus sekä irronneen rappauksen kuljetus ei ulkopuolisten silmiin näkynyt. ”Telineiden alimmalle tasolle, alikulkujen katolle oli laitettu umpivaneri sekä bitumihuopa, jotka suojasivat tehokkaasti alla kulkevia. Ohi ajavien autojen tuulilasit olivat turvassa, sillä vinosuojaverkot kaappasivat mahdolliset putoavat kappaleet”, Ihamäki toteaa.

Pankkitoiminta jatkui koko projektin ajan keskeytyksettä. ”Ohjeistimme henkilökuntaamme ja asiakkaitamme kiinnittämään erityistä huomiota kulkemiseen, mutta muuten asiakkaat eivät remonttia huomanneet. Meillä oli remontinkin aikana aina tarjolla sopivia tiloja, joissa voimme keskustella asiakkaiden kanssa rauhassa”, sanoo TOP:n kiinteistöjohtaja Vesa Rantanen.

Omistautumisella on nouseva kurssi

Brahenkadun ja Maariankadun risteyksessä vilisee liikennettä. Telinekataja oli varmistanut kulkuväylien toimivuuden ja pääsyn rakennuksen toimitiloihin joka vaiheessa. Jalankulku ja pyöräily oli turvattu, linja-autojen kulku oli siirretty toiselle kaistalle ja ohjaavia liikennemerkkejä pystytetty reittejä selkeyttämään.

”Projekteissa tulee aina eteen jotain yllättävää. Siksi arvostamme joustamista ja sitä, että sovituista asioista pidetään kiinni – vaikka se vaatisi vähän ponnisteluja. Telinekatajan kanssa voi luottaa siihen, mitä ollaan sovittu”, Vainio kehuu.

Myös rakennuttaja on ollut tyytyväinen, sekä pääurakoitsijaan että alihankkijoihin. ”Saimme hyvin tietoa siitä, missä vaiheessa projekti etenee. Taloa on remontoitu muutenkin, julkisivu oli osa kunnostustyötä. Eniten odotamme, että talo palvelee meitä edelleen, toimii ja näyttää edustavalta”, Rantanen kiteyttää.

Telinekataja OP Turku

Telinekatajalle työmaan turvallisuus on ykkösasia, siksi ohikulkijoitakaan ei jätetä vilkkaassa kaupunkimiljöössä huomiotta.