Telinekataja

Turun Kauppatorin työmaa innostaa ainutlaatuisiin telineratkaisuihin

Haastava, mielenkiintoinen, uuden kehittämiseen innostava ja reaktionopeutta vaativa. Näin kuvaillaan Skanskalla ja Telinekatajalla Turun Toriparkin keskeistä työmaata, jota sekä maakunnan media että ohikulkevat turkulaiset seuraavat herkeämättä.

Turun Kauppatorin uudistuksessa Telinekatajalla on näkyvä rooli. Hankkeen valmistumiseen asti työmaan etenemistä voi seurata 24/7 Torilive.fi:stä.

Telinekataja Turku tori

Vuoden 2020 lopussa valmistuvassa, Skanskan urakoimassa kohteessa Kauppatorin alle rakennetaan 600 auton pysäköintitilat.

Telinekataja Tori

Turun Kauppatorin uudistus ja Toriparkin rakennustyöt käynnistyivät arkeologisilla kaivauksilla vuonna 2018. Vuoden 2020 lopussa valmistuvassa, Skanskan urakoimassa kohteessa Kauppatorin alle rakennetaan 600 auton pysäköintitilat. Maanalainen uusi tila yhdistää torialueen kiinteistöt. Myös Kauppatori saa täysin uuden ilmeen, kun erilaisten palvelujen ja elämysten estradiksi tulee paviljonkirakennuksia ja esiintymislava.

Telinekatajan osalta urakka starttasi porrastorneilla keväällä 2019. Loka-marraskuun vaihteesta alkaen Telinekataja on talven sateisina kuukausina suojannut ratkaisuillaan mm. holvivalutyötä.

– Räätälöimme Skanskalle kustannustehokkaan, täsmällisesti toiveita vastaavan paketin. Meillä on ollut alusta alkaen halu kehittää toimintaa sekä tarjota uusia, työskentelyä helpottavia ratkaisuja, työpäällikkö Nico Kirjonen Telinekatajalta kertoo.

”Nopea reagointi ja innovatiiviset ratkaisut Telinekatajan vahvuuksia”

Skanskan vastaava työnjohtaja Pasi Mäkinen kuvailee Turun Toriparkin projektia mielenkiintoiseksi ja haastavaksi. Telinekataja valikoitui kumppaniksi hinnan sekä aiemmilla työmailla toimivaksi osoittautuneen yhteistyön ansiosta.

– Odotamme sääsuojaurakoitsijalta nopeaa reagointia sekä innovatiivisia ratkaisuja. Telinekataja tarjoaa näitä molempia, työpäällikkö Tom Laihi Skanskalta lisää.

Ammattitaitoisen kumppanin hyvää työtä on tukenut myös rakentamisen kannalta suosiollinen sää. – Lumeton, lämmin talvi tarjosi hyvät olosuhteet työmaalle. Betonitöissä ei ole ollut pakkashaittaa eikä maa ole routaantunut, Mäkinen kertoo.

Ainutlaatuinen siltaratkaisu pitkiin ylityksiin

Lintuperspektiivistä ja livekamerastakin katsoen Turun Kauppatori näyttää isolta urakalta. Ja sitä se kyllä on: työmaalla kuluu betonia noin 15 000 m3, harjaterästä betonirakenteisiin noin miljoona kiloa, paaluja nelisenkymmentä kilometriä ja teräsponttia sekä teräspalkkia 1,2 miljoonaa kiloa. Lattianeliöitä työmaalla on 18 978 m2. Hanke työllistää kokonaisuudessaan 30–50 rakentamisen ammattilaista päivittäin.

Myös sääsuojausratkaisussa on näköä ja kokoa. Holvivalun kuivumisen varmistamiseksi ja työskentelyolosuhteiden optimoimiseksi Kauppatorin työmaalle kohosi muun muassa KH XL -sääsuoja, jossa on 40 metrin jänneväli. KH XL sopii sääsuojaukseen myös sellaisissa kohteissa, joissa tukitornien käyttäminen sääsuojan leveyden kasvattamiseksi ei ole mahdollista.

– Erityisen ylpeä olen innovatiivisesta ARS-siltaratkaisusta, jonka kaltaista ei ole Turun seudulla ennen käytetty. Kyseessä on telinemateriaalista tehty silta, joka mahdollistaa pitkät ylitykset ilman jalkoja. Toteutimme työmaalle 23 metriä pitkän sillan ja sääsuojat sen päälle, Nico Kirjonen kertoo.

– Toinen työmaan toimintaa helpottava ratkaisu on kiskoilla liikkuva sääsuoja. Kiskojen ansiosta suojaa ei tarvitse välillä purkaa ja koota, vaan se liikkuu 95 metriä pitkillä telinerungoilla työmaan kulloistenkin tarpeiden mukaan, hän lisää.

Telinekataja Tori

Telinekataja valikoitui kumppaniksi hinnan sekä aiemmilla työmailla toimivaksi osoittautuneen yhteistyön ansiosta.

Avainasemassa asiakaslähtöinen palvelu

Kirjonen kertoo, että kaikkien telinekatajalaisten yhteisenä intressinä on palvella mahdollisimman hyvin ja asiakaslähtöisesti. Se tarkoittaa jatkuvaa uudistumista.

– Kehitämme mielellämme uusia ratkaisuja. On itsestäkin mukavaa, kun pystyy olemaan avuksi. Meillä on hyvä suunnitteluosasto, joka tekee tiivistä yhteistyötä asiakkaan ja työjohdon kanssa. Muita valttejamme ovat tietysti hyvät peitteet, hyväkuntoinen telinemateriaali sekä riittävä kalusto, kiteyttää Telinekatajan Nico Kirjonen.