Espoonlahden vesitornin katto uudistettiin sääsuojan alla

Telinekataja

Espoonlahden vesitornin projektissa haastavinta oli ankkuroinnin toteutus sekä kalustomäärän hallinta ja logistiikka.

Telinekataja suunnitteli ja rakensi Espoonlahden vesitornin katon peruskorjaukseen tarvittavan sääsuojan. Länsiväylän läheisyydessä sijaitsevan massiivisen vesitornin katon urakointi eteni aikataulussa. Rakennuttajana toimi vesitornin omistava Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.

Mäen päällä sijaitseva vesitorni tuotti valmistuessaan juoksevan veden noin 40 prosentille kaikista espoolaisista. Neljän vesisäiliön tilavuus on yhteensä 8.000 kuutiometriä (8 miljoonaa litraa). 25 vuotta palvelleen alkuperäisen vesikaton eristeet vaihdettiin ja pintarakenteet uudistettiin kesällä 2018.

”Sääsuojan tilasi meiltä Oulun toimipisteemme kanssa paljon yhteistyötä tehnyt ProRakenne Oy. Vesitornin katon peruskorjaus kesti kesäkuun lopulta syyskuun puoliväliin, eli noin 2,5 kuukautta. Asensimme telinerungon ja sääsuojan valmiiksi tilaajan toiveiden mukaisesti hieman alle kuukaudessa”, kertoo Telinekatajan työnjohtaja Alex Vasica.

Layher KH XL -kalustolla rakennettujen sääsuojan kattoristikoiden pituus oli 40 metriä. ”Lohkot nostettiin vesitornin katon päälle isolla ajoneuvonosturilla. Nosturin puomin päässä olevan kameran ja radiopuhelimien avulla asentajaryhmä sai pidettyä yhteyden nosturikuljettajaan nostojen aikana. Jouduimme purkamaan vesitornin ympärillä olevan aidan ja kaatamaan puita nostopaikan tieltä. Nosturin vastapainojen ja ristikkojatkeen asennusta varten tarvittiin myös pienempää nosturia”, sanoo Vasica.

Korkealla merenpinnan yläpuolella

Vesitornin sääsuojan harjakorkeus oli Vasican mukaan noin 90 metriä merenpinnan yläpuolella. ”Ennen sääsuojan asennusta vesitornin katolta poistettiin korkea masto. Mastossa olleet kiinteät lentoliikenteen lentoestevalot korvasimme urakoinnin ajaksi kiinnittämällä sääsuojan harjan molempiin päihin lentoliikenteen normit täyttävät työnaikaiset lentoestevalot. Kohteen nosturiurakoitsija selvitti tarvittavat luvat muutokseen Finavialta.”

Sääsuojan suunnittelusta vastasi suunnittelija Topias Harjunpää. Suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota myös telinerungon ankkurointiin. ”Teline kiinnitettiin satoihin eri kohtiin vesitornin säiliöitä ympäröivän pellin alla olevaan paksuun betonirakenteeseen sekä vesitornin säiliöiden alapuolella kantaviin betonipilareihin. Suurin tuulikuorma kohdistuu aina ylimpiin ankkuripisteisiin. Sääsuoja mitoitettiin suunnittelun kanssa kestämään kovimmatkin tuuliolosuhteet”, korostaa Vasica.

Sääsuojan ja telineen sisällä oleva yhteenlaskettu kokonaistilavuus oli noin 64.000 m³. ”Tämä oli suurin yksittäinen sääsuoja, jonka olen toteuttanut. Sen rakentamiseen tarvittiin lähes 30 kuormallista kalustoa, joka ajettiin ’nuppikuormina’ mäen päällä olevan vesitornin ahtaalle pihalle. Haastavinta oli ankkuroinnin toteutus peltisen julkisivun läpi sekä kalustomäärän hallinta ja nostotyöt. Tuuliolosuhteet olivat nostojen aikana suurimmaksi osaksi meidän eduksemme.”