Huolellisesti suunniteltu päiväaikataulu auttaa selviämään isosta remontista tiukalla aikataululla. Mutta entäs kun vastaan tulee jotain, jota ei voi mallintaa etukäteen – kuten vesiliukumäki?
Vesipuisto Serenan iso kattoremontti on tehtävä neljässä kuukaudessa kesän ja joulun sesonkien välissä, joten kaiken on sujuttava tiukasti aikataulun mukaan. Siksi urakalle tehtiin jo tarjousvaiheessa päiväkohtainen aikataulu, jossa töiden kulku alusta loppuun lyötiin lukkoon jo ennen niiden aloittamista. Yleensä tällaista aikataulua ei niin varhain tehdä, myöntää urakan toteuttaneen Pakrak Oy:n vastaava mestari Nikolaus Tolpo.
– Emme halunneet henkselit paukkuen luvata, että urakka hoidetaan, vaan ensin varmistimme, että se on mahdollista tehdä aikataulussa. Tarkkaa suunnittelua tarvittiin myös, koska kohteessa on tasoeroja – katon ylempi osa pitää saada valmiiksi ennen kuin voi siirtyä alempaan osaan.
Aikataulu koski myös telinetöitä, Tolpo lisää.
– Meidän oli varmistettava, että telineitä saatiin kierrätettyä vaiheesta toiseen, joten etenkin alapuolisilla telineillä oli tarkka aikataulu.
Serenan kattoremontissa puretaan pois ja rakennetaan uudestaan reilut 2800 m2 kattoa – ainoastaan isot primäärikannattajat jäävät paikalleen – ja samalla ikkunaseiniä osin uusitaan.
– Tällä työmaalla poikkeavaa oli se, että remontti tehtiin korkealla, koko työalueen telineet ulottuivat 15–20 metriin. Saimme tavarat hyvin mahtumaan tontille, mutta niiden saaminen isolla työmaalla sinne, missä niitä tarvittiin, vaati torninosturin pitkällä puomilla. Sekään ei ulottunut kaikkialle, vaan myös autonosturille tuli käyttöä, Tolpo kertoo.
Telinekataja toimitti työmaalle 30 kuorma-autollista sääsuoja- ja telinemateriaalia, laskee työnjohtaja Joni Pulkkinen.
– Sääsuojaa tuli kerralla 1600 neliötä ja tasotelineitä 15 000 kuutiota. Sääsuojat vesikatolla pitävät huolen, että uudisrakentaminen päästään tekemään vedeltä ja säältä suojassa. Sisäpuolella tasotelineiden avulla puretaan ja rakennetaan kattorakenteet.
Pulkkinen kertoo, että eniten työmaalla Telinekatajaa haastoivat tasotelineet, mutta niistä selvittiin asentajien kokemuksen ja ammattitaidon ansiosta.
– Tasotelineitä ei pystynyt suunnittelemaan 3D-ohjelmassa, sillä Serenasta ei ollut olemassa mallinnusta. Kun normaalisti tasotelineet rakennetaan suoraan maasta, nyt telineet rakennettiin spiraalinmallisten vesiliukumäkien yläpuolelle ja liukumäet kierrettiin erilaisilla silloituksilla, vinotuksilla ja liitoksilla. Vesiliukumäkien päälle telineitä ei voinut rakentaa, sillä ne eivät olisi kestäneet kuormitusta. Samaten jouduimme improvisoimaan kaltevan kallion kanssa, mutta asentajat klaarasivat homman kiitettävästi.
Työ oli kokonaisuutena jaettu neljään eri positioon. Kun kaksi ensimmäistä on saatu valmiiksi, telineet puretaan ja kierrätetään kahteen viimeiseen positioon.
Pakrakin Tolpo tuumii, että työmaat eivät kai koskaan suju täysin suunnitelmien mukaan, ja myös Serenassa tuli vastaan yllätyksiä.
– Alun perin ikkunaseinille ei pitänyt tehdä muuta kuin vähäiset pellitys- ja tiivistyskorjaukset. Työn alkaessa selvisi, että seinät eivät tukeudukaan primääripalkkeihin, vaan ovat niiden sivussa purettavan kattorakenteen päällä. Joten seinien tukeminen ja säästäminen ei sittenkään ollut järkevää, ja ne täytyi rakentaa osin uusiksi. Kaikkia telineitä ei siksi voinut purkaa alkuperäisessä aikataulussa, kun niitä piti jättää pystyyn lisätöitä varten.
Työ on kuitenkin pysynyt kokonaisuutena aikataulussaan.
Kun Pakrak haki työmaalle kumppania, Telinekatajaan päädyttiin pitkällisen prosessin jälkeen. Tolpo kertoo, että ensin lähti tarjouspyyntö neljälle yritykselle, joiden arveltiin pystyvän urakkaan, ja sitten osa valittiin hinnan perusteella neuvotteluun.
– Hinta tietenkin ratkaisee paljon – asiakkaalle ei voi esittää kovin paljon kalliimpaa ratkaisua kuin edullisin tarjous – mutta Telinekatajan aktiivisuus neuvotteluissa oli myös merkittävää. Kun Telinekatajan porukka kävi paikalla, niin heistä sai kuvan, että he tietävät, mitä ovat tekemässä ja että he pystyvät hoitamaan homman.
Eikä käsitys Telinekatajasta ole ainakaan huonompaan suuntaan työn aikana mennyt, Tolpo kehaisee.
– Hyvin on pysytty aikatauluissa. Asiat ovat sujuneet muutenkin hyvin ja juttelemme työnjohtajan kanssa säännöllisesti. Jatkakaa samaan malliin!