Kun vanha koulu saa purkutuomion sisäilmaongelmien vuoksi, uuden koulun työmaalla rakentamisenaikainen kosteudenhallinta on isossa roolissa. Näin myös Iisalmessa, Kilpijärven puukoululla, jota urakoi Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy. – Kilpijärven koulu on itselleni ensimmäinen teltan alla rakentuva uudiskohde, mutta telinekatajalaiset ovat tuttuja aikaisemmista korjauskohteista, kertoo työpäällikkö Timo Kainulainen.
Kilpijärven puukoulun rakentaminen aloitettiin marraskuussa 2020. Kevätlukukauden 2022 alkuun valmistuvan urakan kustannusarvio on 5,7 miljoonaa euroa. Rakennuttaja, Iisalmen kaupunki päätti, että uusi puukoulu tehdään säältä suojassa.
– Sääsuojan alla rakennettavien puukohteiden määrä on koko ajan lisääntymässä, ja kosteudenhallinnalla on suora laatua parantava yhteys läpi koko rakentamisen ketjun. Puuelementtejä ei tarvitse varastoida pihalla, joten materiaalit eivät pääse kastumaan. Myös tekijät ja välineet pysyvät kuivina, mikä parantaa työturvallisuutta, listaa Kainulainen sääsuojauksen edut.
Työmaa katettiin Telinekatajan sääsuojalla, kun perustukset ja betonirunko oli saatu valmiiksi. Sääsuojan pinta-ala on 3000 m2, jänneväli 46,9 m ja telinerunkoakin on 7500 m2:n edestä.
– En liioittele, kun sanon sääsuojan olevan massiivinen. Mutta sitä se on tarkoituksella, jotta isoja puuelementtejä kuljettavat rekat pystyvät ajamaan teltan sisälle. Myös nosturi vaatii pystysuunnassa ylimääräistä korkeutta. Työmaahenkilöstön kanssa yhdessä katsoimme, että koosta huolimatta asennusporukka sai suojan ripeästi pystyyn sovitussa aikataulussa, Kainulainen kiittelee.
Telinekatajalla suunnittelu lähti liikkeelle sääsuojan toiminnallisuudesta: kaikki vaadittavat työt pitää pystyä toteuttamaan teltan sisällä. Vaikka jokaisella työmaalla on otettava huomioon projektikohtaiset erityispiirteet, Telinekatajan aikaisempi kokemus puukouluprojekteista on erinomainen lähtökohta. Kuhmolainen Tuupalan koulu oli Suomen ensimmäinen ristiinlaminoiduista CLT-elementeistä rakennettu puukoulu. Myös kokemukset Alvarin koulutyömaalta, Kuortaneelta tukivat hyvin Kilpijärven koulun sääsuojauksen suunnittelua.
– Kokemuksesta tiedämme, mitä sääsuojalta vaaditaan. Tärkeää on pystyä vastaamaan vaatimuksiin ennakoivasti. Tässä projektissa isoimman haasteen asetti suuri koko, sillä vapaasti seisovan pitkän jännevälin sääsuoja vaatii tukilevitykset ja lisäpainot, koska suojaa ei voida ankkuroida valmiiseen rakennukseen, kertoo Itä-Suomessa operoiva Telinekatajan työnjohtaja Panu Tuunainen.
– Vaihtoehtoja käytiin läpi suunnittelupöydällä useampiakin. Hyvän nokkamiehen ja tiimin avulla lopputuloksesta tuli kokonaisuudessaan toimiva, siisti ja näyttävä. Homman saattelivat kunnialla maaliin aliurakoitsijamme Lisäpalvelu Kanta-Häme Oy:n luotettavat asentajat, kiteyttää Tuunainen suunnittelu-tuotanto-prosessin.
Suomen valtio on jo vuosia edistänyt puurakentamista. Syksyllä 2021 hallitus julkisti tavoitteensa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi: vuonna 2025 puurakentamisen markkinaosuus on 45 % julkisesta uudisrakentamisesta ja vuoteen 2050 mennessä opetusrakennuksista 55 % tulisi rakentaa puusta.
Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy:n työpäällikölle Timo Kainulaiselle Kilpijärven puukoulu on ensimmäinen teltan alla rakentuva uudiskohde. Telinekatajalaiset ovat entuudestaan tuttuja aikaisemmista korjauskohteista. Yhteinen historia sekä laaja osaaminen yhdistettynä hyvään laatuun ja oikeaan hintaan painoivatkin vaakakupissa, kun Telinekataja valittiin kumppaniksi.
– Parhaimmillaan yhteistyö on toimivaa joukkuepeliä. Kommunikaatio pelaa ja arki rullaa moitteettomasti, Kainulainen toteaa tyytyväisenä.
Huhtikuussa 2021 Kilpijärven koulutyömaalla viimeisteltiin seinäelementtejä ja aloitettiin kattoelementtien asennusta. Koulun oma julkisivu valmistuu toukokuun 2021 aikana, jonka jälkeen sääsuoja puretaan pois ja iisalmelaisetkin näkevät ensi kertaa, millaiseen kouluun oppilaat vuonna 2022 palaavat.
– Sääsuoja tai sen osia siirretään jatkokäyttöön Telinekatajan seuraaville työmaille. Esimerkiksi tämän koulutyömaan kattoa pystymme hyödyntämään lähes sellaiseen tulevassa projektissa, Telinekatajan Panu Tuunainen kertoo.