Pohjoismaiden suurin kongressi- ja konserttikeskus kasvaa entisestään. Vuonna 1990 valmistunut Tampere-talo saa nopealla aikataululla noin 2800 m² lisää huoneistoalaa. Samalla 2200 m² saneerataan. ”Uutta osaa rakennetaan kahden toiminnassa olevan tilan väliin ja osittain niiden päälle, kertoo pääurakoitsija”, Jatke Oy:n työpäällikkö Aaro Rytky.
Tampere-talon laajennusosiin tulee kongressi-, kokous- ja juhlatiloja. Nykyinen kahvila muuntuu kaksikerroksiseksi ravintolamaailmaksi,ja aulaan tehdään liike- sekä myymälätilaa. Myös Muumimuseo muuttaa Tampere-taloon Tampereentaidemuseolle remontoitavien tilojen myötä. Urakka valmistuu keväällä 2017.”Työmaa on haasteellinen ja aikataulullisesti kireä. Kohteen pääsuunnittelija vaihtui rakentamisvaiheen alussa, ja suunnittelua tehdään rakentamisen tahdissa. Nostojen ja logistiikan kannalta hankalin rakennuslohko valmistuu viimeisenä. Sisäpihan rakennusmassasta muodostuu lopulta yhtenäinen rakennus”, kertoo Rytky.
Pääurakoitsija Jatke Oy valitsi Telinekatajan kumppanikseen paikallisuuden, luotettavuuden ja tarjousten perusteella. ”Rakennusrungon työjärjestys on vaatinut erityistä työsuunnittelua, kuten sääsuojan muokkaamista. Sääsuoja on erittäin merkittävässä roolissa erityisesti Tampere-talon vanhan puolen päälle tulevalla osuudella. Ongelmia on ratkottu yhdessä suunnittelijoiden, työnjohdon ja Telinekatajan kanssa”, Rytky sanoo.
Telinekataja on toteuttanut projektia 2–4 miehen urakkana. Layher Allround -runkotelinettä on asennettu jo maaliskuuhun 2016 mennessä noin 3500 m². Sääsuojana toimii 1000 m² jänneväliltään 38-metristä XL-sääsuojaa sekä 570 m² KH-sääsuojaa.
”Totesimme, että Tampere-talon katot eivät voi kestää sääsuojien painoa. Teimme yhdessä A-insinöörit Suunnittelu Oy:n kanssa ratkaisun, jossa koko iso sääsuoja on kannatettu kantavien palkkilinjojen päälle. Näin sekä sääsuoja että vanhat rakenteet saadaan kestämään”, kertoo Telinekatajan työpäällikkö Janne Leiniäinen asennukseltaankin erityisen haastavasta projektista.
Tampere-talossa järjestetään vuosittain noin 700 tapahtumaa,joissa vierailee yhteensä yli 250 000 kävijää. Työmaan logistiikka ja työvaiheet on sopimuksen puitteissa soviteltava niin, ettei tapahtumien aikana tehdä melua tuottavia töitä. ”Muutaman kerran työt on keskeytetty, koska vanhat rakenteet kuljettavat ääntä pitkiäkin matkoja. Pääurakoitsija sopii asioista Tampere-talon kanssa, ja me toimimme sovitun mukaan”, Leiniäinen kertoo. ”Myös ahdas piha edellyttää työnjohdolta ennakkosuunnittelua. Materiaalitoimitusten ja nostojen päällekkäisyyksiltä ei aina pysty välttymään, mutta yhteistyö on sujunut mutkattomasti”, Rytky kiittää.