Telinekataja

Koivusaaren metroasema voitti Vuoden Työmaa 2015 -kilpailun

Rakennuslehti valitsi Koivusaaren metroaseman vuoden 2015 työmaaksi, eikä syyttä. Maailman ainoa merenalainen metroasema on poikkeuksellisen vaativa hanke, joka haastaa myös Telinekatajan osaamisen.

Telinekataja Koivusaaren metroasema

Telinakataja huolehti telineistä ja sääsuojista Koivusaaren metroaseman urakan yhteydessä.

40 metriä merenpinnan alapuolelle yltävä Koivusaaren asema oli poikkeuksellinen hanke myös Telinekatajalle.

Telinekataja Koivusaaren metroasema

Länsimetron 14 kilometriä pitkä ratalinja tuo kahdeksan uutta metroasemaa Helsinkiin ja Espooseen. Ruoholahdesta länteen lähdettäessä, toisena vastaantulevan Koivusaaren aseman rakentaa SRV Rakennus Oy. Länsimetro avataan koekäyttöjen jälkeen liikenteelle elokuussa 2016. ”Koivusaaren asema on mielenkiintoinen, haastava ja aikataulultaan kireä hanke. Meillä on poikkeuksellisesti jopa 37 sivu-urakoitsijaa. Asetimme kumppaneillemme tiukan vaatimuksen: sen minkä lupaat, myös pidät”, kiteyttää SRV:n työmaapäällikkö Reima Liikamaa.

40 metriä merenpinnan alapuolella

Koivusaaren asema torjuu merta teknisesti ja hyödyntää sitä myös arkkitehtonisena teemana – sekä ulkona että asemalaiturilla. Urakka-alue on 265 metriä pitkä. Vinokuiluun rakennetut liukuportaat ovat 30 asteen kulmassa. Edessä on vielä haastava ponnistus rakentaa telineet liukuportaiden päälle. 75-metriset liukuportaat ovat pisimmät, mitä Kone Oy on koskaan Suomeen toimittanut. Telineiden ja sääsuojien asennus on kulkenut rinta rinnan elementtiasennuksen, raudoituksen ja betoni-, lasi- sekä kattotöiden kanssa. Työtä hahmotetaan 3D-tietomallin avulla. Logistiikka, vinot asennuspinnat ja töiden sovittaminen sekä aikatauluttaminen urakoitsijoiden kesken ahtaissa tiloissa vaatii jatkuvaa tarkkuutta Telinekatajalta.

”Telinekataja asetti riman korkealle, ja he ovat pysyneet asetetulla tasolla. Telinekatajan työnjohtaja Ville Valkosen aktiivinen ote ja reagointi poikkeamiin ansaitsee erityiskiitoksen”, toteaa Liikamaa. ”Olemme yhdessä miettineet myös logistisesti haastavaa telineiden purkamista, ei pelkästään niiden pystytystä”.

Hyvä henki ja tekemisen meininki

Rakennuslehti on palkinnut parhaan työmaan vuodesta 1986 lähtien. Asiantuntijaraadilta vuonna 2015 kiitosta saivat Koivusaaren metroaseman systemaattinen riskienhallinta, innovatiivinen lähestymistapa haasteisiin, aikaa säästävät tuotantotekniset ratkaisut, korkeatasoinen työnsuunnittelu ja nuoren työmaaorganisaation hyvä henki. ”Voitto tuntuu hienolta. Kovassa seurassa pärjättiin. Alan sisältä tuleva huomioiminen on erityisen upeaa, koska raadissa on kokeneita rakentamisen ammattilaisia eri sektoreilta”, iloitsee Liikamaa. ”Koivusaari on hyvä ja turvallinen työmaa, jossa kaikki osapuolet ovat onnistuneet. Yhteistyö on ihan huippuluokkaa”, lisää Telinekatajan Valkonen.

Telinekataja Koivusaaren metroasema

Telinekataja oli mukana Koivusaaren metroaseman rakennustyössä, joka valittiin vuoden 2015 työmaaksi.