AFRYn Rakennettu ympäristö -divisioona sai elokuussa 2021 tehtäväkseen pidentää Helsingin Koskelan raitiovaunuvarikon elinikää katon yläpohjaholvin tuennalla. – Minulla on yksi puhelinnumero, josta tiedän saavani kaiken sen mitä telineurakoitsijalta tarvitsen. Soitin Telinekatajan Anssi Himmaselle, kertoo pääsuunnittelijana toiminut AFRYn ryhmäpäällikkö Esko Muikku.
Koskelan varikko on Helsingin kolmesta raitiovaunuvarikosta suurin. Varikko sisältää kaksi kiinteistöä, joissa säilytetään, huolletaan ja korjataan kaksi kolmasosaa pääkaupungissa liikennöivistä raitiovaunuista. Lähes 70 vuoden ajan vaunujen säilytyshallina toimineeseen varikon B-rakennukseen mahtuu enimmillään yli 100 vaunua.
Tulevien vuosien aikana koko varikkoaluetta odottaa täydellinen muodonmuutos, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy jatkaa Helsingin raitiotievarikkojen kehittämissuunnitelman toteuttamista. Vuonna 2024 vanha B-halli puretaan uuden rakennuksen tieltä, nyt tehdyllä saneerauksella saadaan tarvittavat lisävuodet 1952 valmistuneelle rakennukselle. Saneeraus jouduttiin toteuttamaan hätäkorjauksena katon kunnon odotettua nopeamman heikkenemisen johdosta.
Suorahankintana toteutetun projektin suunnitteluvaiheessa todettiin, että telinetuentaratkaisu palvelisi tarkoitusta parhaiten. Korjausrakennussuunnitteluun erikoistuneelle AFRYn Rakennettu ympäristö - divisioonalle ennestään tuttu kumppani, Telinekataja valikoitui tuentatyön toteuttajaksi. Telinekatajalla on alusta lähtien ollut projektissa merkittävä rooli, sillä lähes koko urakka perustuu yrityksen toimittamiin TG 60 -tukitorneihin.
– Esko soitti minulle lokakuussa 2021 ja kysyi, olemmeko mukana. Hänen kuvauksensa perusteella totesin, että meiltä löytyy tarpeeseen sopiva kalusto ja niin lähdimme katsastamaan kohdetta. Teimme alustavan suunnitelman sekä kustannusarvion. Marraskuussa asentajamme olivat jo työn touhussa, kuvailee työnjohtaja Anssi Himmanen hankkeen nopeaa etenemistä.
Urakan aikataulu oli tiukka. Telinekatajalta edellytettiin nopeutta niin tukitornien suunnittelun kuin asennuksenkin osalta. Muikku kertoo yhteistyön olleen alusta asti tiivistä, sujuvaa ja käytännönläheistä. Telinekatajalla ymmärrettiin kohteen sekä asiakkaan tarpeet ja ongelmatilanteisiin osattiin joka kerta tarttua ratkaisukeskeisesti.
– Homma toimi läpi koko projektin. Ongelmien ilmetessä selätimme ne yhdessä. Jos esimerkiksi jostain suunnitelmasta oli tarvetta poiketa, osasi Telinekatajan suunnittelija aina kysyä oikeat kysymykset, minkä jälkeen kokoonnuimme porukalla työmaalle keksimään yhdessä parasta ratkaisua. Lähdimme halliin mittaamaan etäisyyksiä ja työntämään vaunuja sen sijaan, että olisimme pyöritelleet papereita tietokoneruutujen välityksellä. Toteutimme muutokset hyvässä yhteistyössä ja käytännön kokeiden kautta, muotoilee Muikku.
Hankkeen profiili, vanhat rakennetekniset ratkaisut sekä aikataulupaine toivat urakkaan omat haasteensa, mutta positiivisia yllätyksiäkin ilmeni. Suunnitteluvaiheessa selvisi, että B-hallin rakentamisesta oli aikoinaan vastannut Pöysälä & Sandberg, jonka AFRY, vielä tuolloin nimeltään Pöyry, oli ostanut vuonna 2007. Insinööritoimiston mukana tulleista arkistoista löytyivät rakennuksen pääpiirustukset, jotka oli piirretty perinteiselle voipaperille yli 70 vuotta aikaisemmin.
– Oli hienoa, kun varikkohallin piirustuksia ei tarvinnut lähteä muualta etsimään. Alkuperäisten piirustusten avulla saimme laskettua kantavan rungon kapasiteetin ja sen mukaan määritettyä, minkälaista lisätuentaa yläpohjaholvi tarvitsi. Suunnitelmien pohjalta päädyimme siihen, että lattiarakenne kestäisi telineiden tuennan suoraan lattian päältä, eikä meidän tarvinnut rakentaa erillisiä perustuksia tornien alle, toteaa Muikku tyytyväisenä.
Telineurakan aikana kaikki hallissa öisin säilytettävät vaunut oli pidettävä tilapäissäilytyksessä varikon piha-alueella. Kaluston uudelleensijoitus vaati sopeutumista Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen henkilökunnalta, joka sai lyhyen ajan sisällä totutella hyvin erilaiseen varikkoarkeen. Runsaslumisesta talvesta johtuen vaunut piti ajoittain kaivaa esiin suurten kinosten keskeltä.
– B-hallissa liikkuu normaalioloissa 70–80 vaunua päivässä. Kun korjaustoimenpiteet aloitettiin, oli liikenne siirrettävä säilytystilojen ulkopuolelle. Tämä vaati paljon pohdintaa ja monta erilaista suunnitelmaa ennen lopullista ratkaisua, kertoo Ville Sarpola, Koskelan varikon huollon esimies. – Henkilökuntamme ansaitseekin suuret kiitokset joustavuudesta niinä kuukausina, kun vaunuja säilytettiin ulkona.
Myös AFRYn ja Telinekatajan henkilökunnat saivat opetella uutta, sillä varikkotiloissa työskentely vaati äärimmäistä varovaisuutta. Raitiovaunuille sähkövirtaa tuottavat ajolangat toimivat 600 voltin jännitteellä, joten oli tärkeää, että työmaa-alueella liikkuvat asentajat, suunnittelijat ja työmaapäälliköt suorittivat Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n ratasähköperehdytyksen, ennen kuin tukitorneja lähdettiin pystyttämään.
Aikaisemmat hyvät kokemukset ohjasivat telinetoimittajan valintaa myös Koskelan varikon saneerauksessa. Esko Muikku sai työn tilaajalta, Kaupunkiliikenne Oy:ltä vahvan vinkin ottaa yhteyttä nimenomaan Telinekatajaan, joka oli toteuttanut telinetukiratkaisut onnistuneesti muutamaa vuotta aikaisemmin Helsingin päärautatieaseman remontin yhteydessä.
– Pääurakoitsijan on voitava luottaa siihen, että homma toimii silloinkin kun päivät ovat hektisiä ja eteen tulee paljon muuttujia. Kun soitin Anssille syksyllä 2021, annoin hänelle Koskelan projektin suhteen vain yhden ehdon: tarvitsimme toimivan ratkaisun, ilman viiveitä. Tämä ehto on täyttynyt, kehuu Muikku.
Koskelan raitiovaunuvarikon korjaustoimenpiteet saatiin valmiiksi huhtikuussa 2022, kun Rakennusvalvonnan loppukatselmus vietiin onnistuneesti loppuun ja hanke luovutettiin tilaajalle. AFRY ja Telinekataja ovat puolin ja toisin kiitelleet toisiaan hyvin sujuneesta urakasta ja molemmat tahot luottavat siihen, että yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa.
– Kerroin Anssille, että jos minulla on tiedossa yksi puhelinnumero, josta tiedän saavani sitä mitä tarvitsen, voi hän olla varma siitä, että se on juuri se numero mihin minä soitan, päättää Muikku.