Tampereen Ikurissa 1-kerroksisenkin päiväkoti- ja koulurakennuksen työmaalla rekoilla oli mittaa ja nostureilla korkeutta. Hirsirakenteet, muut materiaalit ja Rakennusliike K & M Lammin työntekijät olivat silti säältä suojassa. 5000-neliöistä sääsuojaa ei nostojenkaan takia tarvinnut avata kertaakaan.
Julkisista puurakentamisen kohteista vahvaa kokemusta eri puolilla Pirkanmaalla hankkinut Rakennusliike K & M Lammi on tehnyt Telinekatajan kanssa yhteistyötä jo useilla päiväkotityömailla. Ennen Ikurin hirsirunkoista päiväkoti- ja koulurakennusta K & M Lammi rakensi Telinekatajan sääsuojan alla Tampereen kaupungille Hippoksen ja Isokuusen päiväkodit CLT-elementeistä. Tampereen kaupungin periaatteena on, että kaikki puurakenteiset päiväkoti- ja koulurakennukset tehdään sääsuojattuna.
– Vuodesta 2016 alkaen olemme tehneet useita CLT- ja hirsirakenteisia päiväkoteja, kouluja ja palvelutaloja Pirkanmaalle. Nyt kun asuntotuotanto täälläkin vähenee, kilpailu julkisista kohteista kiristyy ja referensseillä on arvoa. Toisaalta julkisella puolella ei vielä olla puurakentamiselle asetetuissa tavoitteissa, pohtii rakentamisen näkymiä Rakennusliike K & M Lammin vastaava työnjohtaja, työpäällikkö Seppo Äikäs.
Hippoksen päiväkodin työmaalla isoa sääsuojaa kannatteli T-mallinen tukitorni. Kun käytännön työssä huomattiin, että nostoille olisi saanut olla enemmänkin tilaa, otettiin tästä oppia Ikurin sääsuojan suunnitteluun. Päiväkoti- ja koulurakennuksen vapaasti seisovan sääsuojan korkein kohta oli 14 metrissä. Suorakaiteenmuotoisen, 5000-neliöisen sääsuojan molemmissa päissä oli nostopaikat.
– Olemme tehneet Telinekatajan kanssa pitkään yhteistyötä. Aiemmista kohteista ja kokemuksista kehittäen kumppanuus vaan syvenee. Istutaan samaan pöytään ja mietitään yhdessä. Molemmat osapuolet tietävät, että sääsuojan korkeudesta ei kannata tinkiä. Kun suoja tehdään, pitää sen olla niin korkea, että erillisiä avauksia ei tarvita, toteaa Äikäs. – Ja niin se Ikurissa meni kuin suunniteltiin: kertaakaan ei tarvinnut suojaa avata.
Ennakoivassa suunnittelussa nostopaikkojen ja riittävän korkeuden lisäksi huomiota kiinnitettiin varastointiin. Sääsuojan vuoro oli heti perustusten valmistumisen jälkeen. Elokuussa 2022 telinekatajalaiset aloittivat sääsuojan pystyttämisen. Kun ensimmäiset hirsitoimitukset tulivat, suoja oli päällä. Syyskuun alusta vuodenvaihteeseen kaikki rakennusvaiheet tehtiin sääsuojan sisällä.
– Saimme selkeitä etuja, kun päätimme kasvattaa sääsuojan ulkomittoja. Meillä oli riittävästi varastotilaa sääsuojan sisällä, molemmissa päissä. Jopa 15-metriset kattoristikot ajettiin rekalla sisälle ja purettiin suoraan varastopaikoilleen, kertoo Äikäs.
– Kun sääsuoja on oikealla tavalla mitoitettu, se tehostaa ja nopeuttaa työtä. Sadepäivätkin ovat tuottavaa työaikaa, suojaustoimenpiteitä ei tarvita. Kun rakenteet ja eristeet pysyvät kuivina, sääsuojaus näkyy suoraan rakentamisen laadussa.
CLT-kohteet Rakennusliike K & M Lammi asentaa omana työnään. Ikurin hirsikehikko tuli valmiiksi pystytettynä hirsitoimittajalta. – Materiaaleina molemmat ovat samanlaisia. Hirret ovat pitkiä, mutta kevyempiä kuin CLT-elementit. Hirren kanssa on helpompi toimia. Hirrestä tehdessä puuta menee myös vähemmän hukkaan. CLT-elementteihin esimerkiksi ikkuna-aukot tehdään sahaamalla valmiiseen elementtiin, eikä näillä aukkopaloilla ole oikein muuta hyötykäyttöä, vaan ne päätyvät energiapuuksi, vertailee Äikäs.
Hirsipinta jää kuitenkin Ikurissa paneelin taakse, kun helmikuussa 2023 työmaalla alkavat julkisivutyöt. Sääsuoja purettiin pois jo vuodenvaihteessa, kun vesikatto valmistui ja työmaalla päästiin sisätöihin. Kesäkuun 2023 lopussa urakoitsija luovuttaa Kuivaketju 10:n mukaan rakennetun uuden päiväkoti- ja koulurakennuksen tilaajalle, Tampereen Tilapalveluille. 10,7 miljoonan euron hanke tarjoaa elokuusta alkaen päiväkodin 160 lapselle sekä esi- ja alkuopetustilat noin 150 oppilaalle.
– Sääsuojauksen osalta kaikki meni niin kuin suunniteltiin. Paikka on suojaisa, eikä muutamasta syysmyrskystä aiheutunut vaurioita. Lumi tuli meidän kannalta ehkä vähän liian aikaisin. Pari, kolme kertaa telinekatajalaiset kävivät pudottamassa lunta. Meillä itsellä ei ole halua eikä mitään asiaa katolle. Oikeat miehet hoitivat homman, toteaa Äikäs.
Asennusporukan osaamista Seppo Äikäs haluaa korostaa. – Telinekatajan Erki Eenma on ehdoton huippumies, hänen kanssaan on mukava tehdä töitä. Kun Erki on nokkamiehenä, voi luottaa siihen, että turvallisuusasiat ovat kunnossa. Mielellään jatkamme Erkin kanssa seuraavissakin kohteissa.
– Tämä kohde oli oikea malliesimerkki. Rakennuksen pohja on selkeä. Osuttiin kerrasta kohdalle, ei tarvinnut tehdä muutostöitä. Lumenpudotuksesta sovittiin, valaistus asennettiin. Muuta ekstraa ei tarvittu. Asennusryhmä toimi hienosti. Ja urakoitsijan kanssa oli koko ajan hyvä, yhdessä tekemisen ilmapiiri, tiivistää Ikurin uudiskohteen sääsuojauksen Telinekatajan työnjohtaja Marko Kunelius.
Kuneliuksen mielestä ison sääsuojan kanssa onnistuminen on ennen kaikkea ammattitaitoisen suunnittelun ja hyvän asennusporukan yhteistyötä. Toki logistiikan tukemana.
– Suunnitteluvaiheessa avainasemassa olivat tarkat tiedot ankkuroinneista ja ankkuripisteiden määrästä. Kun maapohja ja maantäyttö mahdollistivat, teimme Ikurin sääsuojan ankkuroinnit spesiaaliratkaisuna maahan kiinnitetyin ruuvipaaluin.
– Täytyy myöntää, että olin ensimmäisissä paalutuskohteissa hieman skeptinen. Mutta on kyllä nopea ja kustannustehokas ratkaisu, kun vertaa ruuvipaalua yli 1000-kiloiseen betoniporsaaseen. Ihan ylivoimainen toteutus, jota varmasti käytetään jatkossakin, toteaa Marko Kunelius.