Tarkkojen toiveiden mukaan toteutettu telineratkaisu toi varmuutta kansallisaarteen kunnostukseen Suomen vilkkaimman liikenteen solmukohdan perinteisessä ravintolasalissa.
– Telinekatajan tekemä telineratkaisu oli ketterä, tukeva ja sen sai näppärästi haluttuun kohtaan, konservointia johtava taideasiantuntija Jukka Valkonen kuvailee.
Konservointi tehtiin samassa salissa, jossa maalaus on ollut esillä yli 100 vuotta.
Helsingin päärautatieaseman ravintolan päätyseinää on jo hieman yli sadan vuoden ajan koristanut Eero Järnefeltin, A.W. Finchin ja Ilmari Aallon Maisema Kolilta -maalaus. Vaikka maalausta on vuosien varrella puhdistettu, alkoi se olla perusteellisemman konservoinnin tarpeessa.
– Maalaukselle teetettiin konservaattorin kuntotarkastus keväällä 2024. Se toimi lähtölaukauksena ajatukselle, että jotain pitää tehdä. Päärautatieasemalla on menossa useamman vuoden kestävä kiinteistökehityshanke, ja rakennusta remontoidaan parhaillaan. Samalla aukesi mahdollisuus maalauksen perusteelliseen konservointiin, Jukka Valkonen kertoo.
Konservoinnissa käydään läpi teoksen etu- ja kääntöpuoli, joten se oli otettava seinältä alas.
– Kesällä 2024, kun maalaus oli vielä seinällä, sen pinta puhdistettiin ensin rasvasta ja pölystä neliösentti kerrallaan. Samalla selvisi, että maalaus oli onneksi paremmassa kunnossa kuin kuntoarvion perusteella oletimme.
– Alkuperäinen suunnitelmamme oli viedä maalaus pois rautatieasemalta muualle konservoitavaksi, mutta onneksi aseman remontin aikataulu mahdollisti työn tekemisen samassa salissa, jossa maalaus on ollut esillä yli 100 vuotta.
Telinekatajan suunnittelija Jyrki Furuholm otti telinepiirustuksissaan huomioon niin maalauksen irrottamisesta ja laskemisesta vastanneen huolitsijaliikkeen kuin konservaattoreiden toiveet.
– Tarkimmat pyynnöt tulivat huolitsijaliikkeeltä, jonka vastuulla oli maalauksen irrottaminen seinältä ja sen laskeminen turvallisesti telineiden päälle. Konservaattoreille oli puolestaan tärkeää, että he pääsevät työskentelemään sopivan etäisyyden päähän taideteoksesta, Furuholm kertoo.
Rautatieasema ei ympäristönä rajoittanut suunnittelua muuten, kuin että mihinkään ei saanut porata reikiä. Myös asennustyö sujui hallimaisen väljissä ravintolatiloissa mallikkaasti.
– Toimintaamme helpotti, että Päärautatieasema oli jo valmiiksi työmaa ja ravintola sijaitsee katutasossa. Saatoimme siirtää kaikki tavarat käsipelillä suoraan ikkunasta sisään halliin, jossa maalaus on, Telinekatajan työnjohtaja Ville Valkonen kertoo.
– Toteutimme telineratkaisun suunnitelmien mukaisesti siten, että se palveli projektin kaikkia osapuolia, hän lisää.
Telinepiirustuksissa otettiin huomioon niin maalauksen irrottamisesta ja laskemisesta vastanneen huolitsijaliikkeen kuin konservaattoreiden toiveet.
Konservaattoreille oli tärkeää, että he pääsevät työskentelemään sopivan etäisyyden päähän taideteoksesta.
300 kilon painoinen ja 35 neliön kokoinen maalaus laskettiin alas joulukuussa 2024.
– Telinekatajan suunnittelema ja toteuttama telineratkaisu oli ketterä, tukeva ja sen sai näppärästi haluttuun kohtaan, taideasiantuntija Jukka Valkonen kuvailee.
Taideteoksen irrotus ja laskeminen näytettiin suorana Ilta Sanomien IS Livessä, mikä nosti hieman projektiryhmän jännityksen tasoa.
– Meille se oli tavallaan jännittävää, mutta varmaan melkoinen antikliimaksi katsojille, sillä laskeminen eteni hitaasti kuin mittarimato. Maalaus laskettiin taljalla sentti sentiltä telineen päälle ja samalla tuli alas sadan vuoden pölykikkareet. Laskeminen oli tehtävä hitaasti, jotta maalaus laskeutui alas tasaisesti eikä se päässyt vääntymään, Jukka Valkonen kertoo.
Maisema Kolilta -maalauksen konservointi edistyy Suomen johtavien asiantuntijoiden käsissä suunnitellusti, ja projektin odotetaan valmistuvan kevään 2025 aikana. Arvoteos saa osakseen lukuisia sen tulevat loiston vuodet turvaavia kohennuksia ja parannuksia.
– Teos taustoineen puhdistetaan ja lopuksi kuvapinta lakataan. Tarkoitus ei ole palauttaa maalausta sen syntymäasuun, vaan iän pitää antaa näkyä. Maalaus myös kiristetään uudelleen ja sen taakse asennetaan pölyltä ja ilmavirralta suojaavat polykarbonaattilevyt. Lisäksi teokselle suunnitellaan mekanismi, jonka avulla se voidaan laskea alas ja saattaa turvaan esimerkiksi hätätilanteessa, Jukka Valkonen sanoo.
Päärautatieaseman ravintolasaliin aukeaa uusi ravintola loppuvuodesta 2025 ja silloin konservoitua maalausta pääsee katsomaan paikan päällä ja nauttimaan uuden ravintolan tarjoamista palveluista.
Telinekataja on tehnyt jo aiemmin Helsingin päärautatieasemalla telinetöitä. Aiemmat näytöt ja vahva suunnitteluosaaminen olivat keskeisessä roolissa yhtiön valintaan myös taidekonservoinnissa tarvittujen telinetöiden toteuttajaksi.
– Firma oli myös minulle tuttu, vaikka meillä yhteisiä projekteja ei aiemmin ole ollutkaan. Telinekataja on hoitanut hommat jämptisti, vaikka kiirettä välillä on ollutkin, Jukka Valkonen toteaa lopuksi.
Maisema Kolilta -taulun konservointityön etenemistä voi seurata täällä.
Arvoteos saa osakseen lukuisia sen tulevat loiston vuodet turvaavia kohennuksia ja parannuksia.