Markus Peruskivi hallinnoi laajoja kokonaisuuksia Kilpilahden toimipisteessä. Kun logistiikkaa on liikutettavana satoja rekkalasteja, pitää suuremman kuvan suunnittelu ja detaljien delegointi pitkätkin työpäivät mielenkiintoisina. Suomen suurimman seisokin valmisteleminen aloitetaan vuosia etukäteen.
Projektipäällikkö Markus Peruskivi katselee vähän laajempaa ja pidempää aikajanaa kuin useimmat meistä. Hän työskentelee Kilpilahden jalostamon alueella. Kilpilahti on Pohjoismaiden merkittävin bio- ja kiertotalouden keskittymä, joten hän on aitiopaikalla seuraamassa maailman muuttumista. Siellä myös toteutetaan säännöllisesti Suomen suurin työmaa, joten Markuksella riittää aikataulutettavaa. Hänen roolinsa onkin varsin laaja.
– Toimin tilaajan ja Telinekatajan välisenä yhteyshenkilönä, vedän projekteja ja toimin työnjohdon esimiehenä. Tässä roolissa tulee vastaan paljon asioita, jotka oppii vain tekemisen kautta, joten pitkästä kokemuksesta alalta on paljon hyötyä. Lisäksi lainsäädäntö uudistuu aina aika ajoin, joten siitäkin täytyy pysyä kärryillä. Aika paljon saa naputella exceliä, Markus nauraa.
Kilpilahdella on neljä tuotantolaitosta Telinekatajan sopimusalueella. Jokaisessa niistä on oma työnjohtajansa ja oma asennusporukkansa. Laajalla alueella tehdään jatkuvasti huoltotöitä ja korjauksia, on seisokkia ja pysäytyksiä. Välillä tehdään pidempää päivää ja viikonloppua, jotta hommat saadaan pyörimään aikataulussa.
– Pyrin siihen, että tulen toimistolle aamukahdeksalta ja lähden neljältä. Harvoin onnistun siinä, mutta se johtuu ihan täysin omista toimintatavoistani, Markus naurahtaa. Toimistolla tapahtuu päivän mittaan jatkuvasti jotakin, joten neljän jälkeen hän istuu hetkeksi alas ja viimeistelee sen, ”mitä päivän mittaan unohtui”.
Markuksen pöydällä on hallinnassa muitakin hankkeita, jotka eivät ole Nesteen toimintaa. Haastatteluhetkellä Markuksen tiimissä on 8 työnjohtajaa ja kaksi HSE-työnjohtajaa. Tulevan kesän suurseisokin vahvuudessa tulee olemaan 20 työnjohtajaa. Myös asentajia rekrytoidaan tuntuvasti lisää.
– Tässä työssä pääsen hyödyntämään parasta osaamistani eli kokonaisuuksien hallintaa. Lisäksi tietynlainen tarkkuus on jopa hyve tässä roolissa. Olen viihtynyt oikein hyvin koko sen ajan, mitä olen telinealalla ollut. Tämä työ on tavallaan juuri sellaista kuin toivon työn olevankin.
– Tietyllä tavalla tämä työ on jatkuvaa valmistautumista seisokkeihin, ne ovat aina vuosien kohokohdat ja huippupiikit, Markus kuvaa työtään.
Valmistautumista tarvitaan, sillä ei ole kahta täysin samanlaista suurseisokkia. Se, mitä vaihdetaan, mitä uusitaan ja mitä korjataan, vaihtelee vuosittain. Näiden lisäksi tehdään myös perushuollot.
– Me neuvottelemme nyt alihankkijoiden kanssa ja rekrytoimme lisää omaa henkilöstöä ensi kesää varten. Telinemateriaalia tarvitaan suurseisokin aikaan satoja rekkoja lisää, joten logistiikassa on paljon huomioitavaa. Kaluston ja henkilökunnan lisäksi rakennetaan toimistotiloja ja sosiaalitiloja. Kokonaisuutta kursitaan kasaan pienemmistä työmaista, Markus kertoo.
Itse seisokki kestää noin neljä viikkoa. Tuhansien telineiden esivalmistustyöt alkavat tammikuussa, viimeiset puretaan syyskuun loppuun mennessä.
– Toimitusvarmuus ja luotettavuus ovat arvoja, joilla tässä työssä pääsee pitkälle ja joita asiakkaat arvostavat. Jos laitos seisoo turhan takia, aletaan pian puhua miljoonien eurojen menetyksestä, joten huolellinen valmistautuminen on ihan kohdallaan, Markus sanoo.
– Täällä on aidosti hyvä olla töissä. Asiat menevät niin kuin on sovittu, aina ylintä johtoa myöten. Työpäivät eivät ole koskaan samanlaisia, pääsen vaikuttamaan firman kehityshankkeissa, ja olen asentajasta alkaen toimitusjohtajaan asti vuorovaikutuksessa. Täällä on hyvä henki.
Markus Peruskivi saapui parikymppisenä pääkaupunkiseudulle Kontiolahdelta ja aloitti Telinekatajalla tammikuussa 2007. Hän oli muutaman kuukauden telineasentajana, mutta siirtyi varsin nopeasti työnjohdon tehtäviin ja toimi työnjohtajana 2019 asti. Sen jälkeen hän on viihtynyt projektipäällikkönä Kilpilahdella.
– Pakko myöntää, että tässä alkavat pikkuhiljaa ruuhkavuodet tuntua. Vuorokaudessa kuitenkin on aika vähän tunteja, jos aikoo nukkuakin, Markus naurahtaa. Jos työltä ja muulta aikaa jää, sen ajan saa upotettua lasten harrastuskyyteihin.
Markuksen työvuosien mittaan Telinekataja on kasvanut paljon ja kehittynyt entisestään, erityisesti ammattimaisempaan suuntaan.
– Mielestäni Telinekataja on telinealan parhaita toimijoita. Siksikin viihdyn täällä: olen vähän kilpailuhenkinen eli haluan aina saavuttaa tavoitteet ja mennä mielellään vähän ylikin. Aina riittää tahtoa parantaa tuloksia ja Telinekatajalla siihen on eväät.
Exceleitä seuraamalla näkee konkreettisesti oman kädenjälkensä ja tiimin työskentelyn lukujen, turvallisuuden ja muun mitattavan näkökulmasta. Markuksen kilpailumieltä lämmittää, kun saadaan isoja projekteja valmiiksi tai keksitään toimivat, turvalliset ratkaisut monimutkaisiin ja hankaliin kohteisiin.
– Pidän tässä roolissani myös siitä, että olen mielenkiintoisessa solmukohdassa. Täällä Kilpilahdella panostetaan paljon kehitystyöhön. Projektinvetäjänä olen paljon mukana kehityshankkeissa ja pääsen viemään sitäkin osaamista eteenpäin.
Telinekatajan luotettavuus, suoraselkäisyys ja rehellisyys sopivat hyvin Markukselle.
– Minulle on tärkeää, että nostetaan reilusti käsi pystyyn virheen merkiksi, jos sellainen sattuu. On tärkeää voida rehellisesti sanoa asiasta ilman pelkoa seurauksista. Lisäksi jos on halua puuttua johonkin epäkohtaan, siitä voi tässä firmassa sanoa. Täällä ehkä jopa kannustetaan siihen, ja rakentavia ehdotuksia kuunnellaan mielellään, Markus sanoo.
Mukavistakin työpäivistä täytyy kuitenkin palautua, ja se onnistuu parhaiten mökkeillessä ja kalastellessa. Kaksi koiraa vaatii oman aikansa ja nuorison harrastukset useamman illan viikosta. Kilpailuhenkisyydestä huolimatta Markuksen tavoitteet ovatkin muualla kuin työelämässä.
– Lapset jossain välissä maailmalle hyvällä kasvatuksella ja terveenä – siinä ne tärkeimmät tavoitteeni ovat.