Me telinekatajalaiset katsomme samalle merelle sekä Suomesta, Ruotsista että Virosta. Samalla merellä, sen rannoilla olemme saaneet tehdä töitä tänäkin vuonna. Joululahjamme myötä olemme mukana pelastamassa Itämerta yhdessä John Nurmisen Säätiön kanssa.
Rehevöityminen on Itämeren suurin ympäristöongelma. Vaikka ravinnepäästöt on onnistuttu 1980-luvun jälkeen puolittamaan, rehevöitymisen näkyvät merkit, kuten sinilevien massaesiintymät vaivaavat Itämerta edelleen.
Tuemme John Nurmisen Säätiötä, joka toteuttaa tuloksellisia ja konkreettisia Itämeren suojelutoimia sekä varmistaa, että meren tarinat välittyvät myös tuleville jälkipolville.
John Nurmisen Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöongelmia, kuten rehevöitymistä ja luontokatoa. Vuonna 1992 perustetun säätiön tehtävänä on myös vaalia, elävöittää ja välittää mereen liittyviä tarinoita sekä kulttuuriperintöä. Työtä ohjaavat tulokset ja vaikuttavuus. Säätiön toimintaa rahoitetaan pääosin lahjoituksilla ja avustuksilla. www.johnnurmisensaatio.fi
John Nurminen Säätiö: Itämeri tarvitsee lahjoja