Telinekataja

Nolla poissaoloon johtanutta tapaturmaa vuonna 2019

Rakennusteollisuus RT ry teki 2010 kymmenvuotisen työturvallisuusohjelman tavoitteena Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020. Telinekataja pääsi tavoitteeseen jo vuonna 2019.

– Nolla tapaturmaa on todella suuri saavutus, josta myös henkilöstömme voi olla ylpeä. Teimme tämän yhdessä. Helppoa se ei ollut, mutta onnistuimme. Tähtäämme samaan myös vuonna 2020, kertoo vuodesta 2011 Telinekatajan HSEQ-päällikkönä toiminut Mikko Saarinen.

Telinekataja 0 tapaturmaa

Rakennusalalla poikkeuksellisesta ”nollavuodesta” Telinekatajan operatiivisen johtajan Aki Sireliuksen mukaan kiitos kuuluu kaikille Telinekatajan ammattilaisille.

– Pääsimme tavoitteeseemme, koska jokainen telinekatajalainen ymmärtää turvallisuuden merkityksen ja HSEQ-tiimimme on tehnyt pitkäjänteistä työtä työturvallisuuden edistämiseksi. Olemme aktiivisesti panostaneet HSEQ-toiminnan kehittämiseen ja onnistuneet rakentamaan jatkuvan parantamisen kulttuurin työturvallisuuden saralla.

Kolme kovaa tekijää: perehdytys, koulutus ja varusteet

Työturvallisuus on Telinekatajalle itseisarvo. Jokaisella on oikeus lähteä työpäivän päätteeksi kotiinsa hyvässä kunnossa. Siksi työturvallisuuteen panostetaan järjestelmällisesti heti työsuhteen alusta lähtien. Telinekatajan toimintamalliin kuuluu myös riskien systemaattinen analysointi kohdekohtaisesti aina ennen työn aloittamista.

– Perehdytys, jatkuva koulutus sekä asianmukaiset varusteet mahdollistavat turvallisen työnteon. Henkilöstön vaihtuvuus on pientä, jolloin osaaminen säilyy talossa ja varmistaa laadukkaan toiminnan, kiteyttää Mikko Saarinen.

HSEQ-tiimi kehittää koulutusten sisältöjä yhdessä henkilökunnan kanssa, sillä tavoitteena on lisätä työn sujuvuutta ja edistää sitä kautta myös turvallisuutta. Toimintajärjestelmää rakennetaan niin, että vastaisuudessa koulutusmateriaalit ovat aina jokaisen työntekijän ulottuvilla sähköisessä muodossa, lisäksi Telinekataja kouluttaa omaa henkilöstöään sekä alihankkijoitaan pitkin vuotta.

– Myös alihankkijoidemme osalta työturvallisuus oli vuonna 2019 ennätyksellisen hyvä.

Avainasemassa motivoitunut henkilöstö

Saarinen kiittelee telinekatajalaisia myönteisestä ja innokkaasta asenteesta työturvallisuutta kohtaan: henkilöstö ottaa uudet menetelmät mielenkiinnolla vastaan. Tapaturmien ennaltaehkäisemisessä tarkkaavaisuus on avainasemassa. Työntekijöitä kannustetaankin työnympäristön tarkkailuun.

– Palkitsemme henkilöstöämme turvallisuushavainnoista kuukausittain. Havainnot voivat olla kehitysehdotuksia tai arkisia huomioita. Kuuntelemme ideoita herkällä korvalla ja valitsemme parhaat. Se motivoi ilmeisen hyvin, sillä teimme vuonna 2019 ennätyksen myös turvallisuushavaintojen määrässä, kertoo Mikko Saarinen.

Päivittäinen työ kantaa hedelmää – myös vuonna 2020

Järjestelmällinen työ turvallisuuden eteen jatkuu. Tavoitteena on tehdä Telinekatajan vuodesta 2020 yhtä turvallinen kuin 2019 ja saada myös alihankkijayritykset onnistumaan omissa nollatavoitteissaan.

– Käymme parhaillaan läpi kehityskohteita vuoden 2019 pohjalta. Se on päivittäistä tekemistä yhteisen hyvän vuoksi. Henkilöstömme hyvinvointi on toimintamme perusedellytys, Aki Sirelius toteaa.

Telinekataja Telinturvallisuus