Telinekataja

Matkalla työturvallisuuden huipulle – Telinekatajalle Nolla tapaturmaa -foorumin työturvallisuuden tasoluokitus

Työterveyslaitoksen koordinoima Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt työturvallisuuden tasoluokituksen 108 yritykselle. Telinekataja saavutti toiseksi korkeimman luokituksen. Sertifikaatit jaetaan toukokuussa järjestettävässä seminaarissa, jossa pitää puheenvuoron myös Telinekatajan HSEQ-päällikkö Mikko Saarinen.

Telinekataja nolla tapaturmaa

Vuosi 2023 oli työturvallisuuden näkökulmasta Telinekatajan historian paras. Vuodesta 2017 lähtien Telinekatajan oman henkilöstön työtapaturmien taajuus miljoonaa tuntia kohden on ollut alle 10, ja nyt on lisäksi saatu erinomaista kehitystä aikaan myös alihankkijoiden puolella. Miljoonaa työtuntia kohden tapaturmataajuus vuonna 2023 oli 5,2.

Telinekataja on rakentanut turvallisuuskehitystään pitkäjänteisesti ja monipuolisesti. Turvallisuushavaintojen tekeminen on tullut tavaksi ja vuonna 2023 90 % Telinekatajan omista työntekijöistä teki yhden tai useamman turvallisuushavainnon. Perehdytysjärjestelmä on uudistettu ja pelastautumiseen on otettu käyttöön uusi menetelmä. Uudistusten rinnalla pyörivät perinteiset face to face -asentajapalaverit kahdesti vuodessa sekä vuosittain järjestettävä nokkakoulutus

– Lukuisat työpaikat ovat järjestäneet työturvallisuuden teemapäiviä ja teemaviikkoja, joilla työturvallisuutta korostetaan työpaikoilla. Tämä on toimiva tapa edistää asioita ja viedä niitä käytäntöön, kiittelee myös foorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Mika Vallius.

– Tasoluokituskierroksella on noussut esiin innostus jakaa työturvallisuusoppeja paitsi oman konsernin toimipisteiden kesken, myös foorumin työpaikkojen kesken, Nolla tapaturmaa -foorumin johtaja, kehittämispäällikkö Tiina-Mari Monni Työterveyslaitoksesta kertoo.

Niinpä myös Telinekataja jakaa osaamistaan: Telinetorstai 18.4. käynnistyi avoimella ja maksuttomalla webinaarilla klo 9.15, jossa puhui Työturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntijan Eero Hongan, YIT:n työsuojelupäällikön Antti Jokelan ja työsuojeluvaltuutettu Tommi Helmisen sekä AVI:n tarkastajan Mikko Mäkelän kanssa hyvästä telineturvallisuudesta myös Telinekatajan HSEQ-päällikkö Mikko Saarinen. Mikko Saarinen puhuu myös Nolla tapaturmaa -foorumin seminaarissa toukokuussa.

– Telinekatajalla on aina vain yksi tavoite: nolla tapaturmaa. Haluamme, että jokainen palaa työpäivän päätteeksi terveenä kotiin! Vuodet 2019 ja 2020 muistuttavat, että nolla on realistinen tavoite. Siihen pyrkiessä tärkeä teko on puuttumisen kulttuuri. Turvallisuushavaintojen tekeminen ja asioihin puuttuminen ei aina ole helppoa. Se vaatii rohkeutta ja rakentavaa asennetta, niin palautteen antajalta kuin sen vastaanottajaltakin. Asiallinen puuttuminen on osa hyvää turvallisuuskulttuuria, jota tehdään ihan jokainen päivä, Mikko Saarinen sanoo.

Nolla tapaturmaa -foorumi

  • Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jossa tavoite on työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin jatkuva kehittäminen ja hyvien käytäntöjen levittäminen.
  • Siihen kuuluu tällä hetkellä yli 550 jäsenyritystä ympäri Suomen.
  • Foorumi on toiminut vuodesta 2003. Toimintaa koordinoi Työterveyslaitos.
  • Seminaari otsikolla ”Turvallisuus on työn kehittämistä” järjestetään Hämeenlinnan
  • Verkatehtaalla 21.– 22. toukokuuta. Tilaisuudessa jaetaan tasoluokitusten sertifikaatit ja siellä pitää puheenvuoron myös Telinekatajan HSEQ-päällikkö Mikko Saarinen.
  • Tutustu myös: www.nollis.fi, sosiaalinen media: @NollaTapaturmaa

Työturvallisuuden tasoluokituksen sai 108 yritystä, joista 48:lla on nolla tapaturmaa vuonna 2023.

Telinekataja Miehet telineillä
Telinekataja nolla taso todistus