Syyskuussa 2009 Joonas Fagerlund aloitti asentajana Telinekatajalla. Keväällä 2021 nuori perheenisä on ollut jo yli 10 vuotta samassa talossa, nyt Länsi-Suomen yksikön työpäällikkönä. Mitä tällaiseen uratarinaan tarvitaan? ”Sopivasti haastava työnkuva, vastuuta kantavat hartiat ja kannustavat kollegat”, muotoilee Joonas Fagerlund.
13.9.2009. Muistiin porautunut päivä, jolloin Joonas vaihtoi armeijan kurkkusalaatit Telinekatajan työhaalareihin. Ensin telineasentajana, sitten nokkamiehenä Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa. Vuonna 2018 Joonas aloitti työnjohtajana Raumalla. Kaksi vuotta myöhemmin työt kutsuivat Turkuun. Huhtikuussa 2021 Fagerlund astui Länsi-Suomen yksikön työpäällikön saappaisiin.
– Yksikään kasvutarina ei olisi mahdollinen ilman työnantajaa, jolla on tahtoa satsata henkilöstön kouluttautumiseen sekä uralla etenemiseen – kunhan on itse valmis sitoutumaan ja tekemään työtä tavoitteiden saavuttamiseksi, Fagerlund kiteyttää.
Nykyisin Naantalissa perheensä kanssa asuva Fagerlund on kotoisin Raumalta. Takataskussa hänellä on Merikoulusta saadut kansimiehen sekä laivasähköasentajan paperit, joissa ei ole kuin yksi vika – Fagerlund ei ole koskaan halunnut lähteä laivalle töihin. AMK-opinnot ovat yhtä kurssia ja päättötyötä vailla valmiina.
– Valehtelisin, jos sanoisin jo nuorena tienneeni, miten urapolku tulee minua johdattamaan. Oli onni, että päädyin töihin Telinekatajalle, jota arvostan yrityksenä niin paljon, etten ole koskaan edes kokenut tarvetta hakeutua muualle.
– Yksi syy viihtymiseeni on varmasti vaihteleva arki. Se haastaa sopivasti eikä tarjoa kahta samanlaista päivää, mikä sopii minulle, Fagerlund kertoo.
Nykyinen toimenkuva työpäällikkönä pitää sisällään mm. tarjousten ja kaluston laskentaa, työmaakäyntejä ja projektien valvontaa. Toisin sanoen kokonaisvaltaista vastuuta Turun yksikön projektien onnistumisesta yhdessä tiimin ja alueen toimihenkilöiden kanssa.
– Paljon kuluu aikaa koneen ääressä, mutta pyrin mahdollisimman usein käymään myös työmailla. Tämä on tiimipeliä, jossa me sekä teemme että onnistumme yhdessä: vahvuus syntyy hyvistä henkilökemioista ja asiansa osaavista ammattilaisista, jotka jeesaavat toinen toisiaan, Fagerlund kiittelee.
Ainutkertaiset työmaat, erikoiset ratkaisut ja kireät aikataulut tulevat toki välillä Joonaksen uniin. – Tiukoistakin tilanteista on selvitty järjestelmällisyydellä ja puhaltamalla yhteen hiileen suunnittelijoidemme ja asiakkaidemme kanssa. On myös tärkeää osata myöntää virheensä ja oppia niistä. Kun olen yhden yön pyörinyt hereillä vatvoen asioita, niin aamulla tiedän, että ensi kerralla osaan tehdä asiat toisin, Fagerlund toteaa.
Yli 10 vuoden urapolku telinekatajalaisena on venyttänyt ”normiduunin” käsitettä sisältämään niin ydinvoimalaitosprojekteja kuin koskettavia tulipalokohteita.
– Yksi erikoisimmista työmaista on ollut Isokarin majakkasaari kesällä 2020 Selkämeren kansallispuistossa, kun yhdessä tiimin kanssa huputimme koko majakan sääsuojalla. Tänäkin kesänä meillä on työn alla kaksi uutta majakkaprojektia: olemme mukana sekä Porin edustalla sijaitsevan Säpin majakan että Jussarön majakan kunnostustöissä.
– Jo ensimmäinen reissu Jussarölle oli mieleenpainuva kokemus: aluksi matkattiin entisen puolustusvoimien laivan kyydissä ja lopuksi lähes lennettiin ilmatyynyaluksella, Fagerlund kertoo.
Parhailla näköalapaikoilla, eli ylhäällä telineillä, Fagerlund kertoo käyvänsä välillä vieläkin. Korkealla ei päätä huimaa, mutta työt hän jättää suosiolla ammattitaitoisille asentajille. – En ole ikinä pelännyt putoavani, mutta käsiteltäviä palikoita tuli kyllä puristettu rystyset valkoisina, myöntää asentajasta nokkamieheksi, työnjohtajaksi ja työpäälliköksi edennyt Joona Fagerlund.
Rehellinen, turvallinen ja vakaa – kolme sanaa, jotka Fagerlundin mielestä kuvaavat Telinekatajaa työnantajana.
– Työhyvinvointi on monen asian summa. Meillä on esimerkiksi henkilöstön käytössä liikunta-, hieronta- ja kulttuurisetelit, joiden avulla arjesta pääsee palautumaan kukin itselleen mieluisalla tavalla. Kuitenkin kaikkein tärkeimmäksi asiaksi nostan Telinekatajan kannustavan ilmapiirin ja ympärillä olevien kollegoiden tuen aina johtajatasolta saakka, Fagerlund painottaa.
Telinekataja on myös työturvallisuuden edelläkävijä. Vuosina 2019 ja 2020 Telinekataja saavutti nolla tapaturmaa tavoitteen. Työterveyslaitoksen koordinoima Nolla tapaturmaa -foorumi myönsi keväällä 2021 jo toistamiseen Telinekatajalle työturvallisuuden korkeimman tasoluokituksen: Taso 1 – Maailman kärjessä.
– Tällä alalla on todella kova juttu, että päästään nollaan. Oma vastuuni on huolehtia, että projekteissa noudatetaan sekä Telinekatajan että tilaajan puolelta tulleita turvallisuussäädöksiä. Vaikka nolla on upea luku, haluan antaa oman panokseni sen puolesta, että asiat voi aina tehdä vielä vähän paremmin ja sitä kautta myös turvallisemmin.
Parhailla näköalapaikoilla, eli ylhäällä telineillä, Fagerlund kertoo käyvänsä välillä vieläkin. Korkealla ei päätä huimaa, mutta työt hän jättää suosiolla ammattitaitoisille asentajille.
– Muistan hyvin, että työskentelyyn korkeuksissa tottuu nopeasti, toisaalta tuntuma myös häviää jo kesäloman aikana. En ole ikinä pelännyt putoavani, mutta käsiteltäviä palikoita tuli kyllä puristettua rystyset valkoisina, hän hymähtää.
Tällä hetkellä Fagerlundin työlistalla on yksi isompi julkisivusaneeraustyömaa sekä teollisuuden seisokki – ja heti perään toinen seisokki. – Korona ei ole onneksi vaikuttanut työllisyystilanteeseen, vaikka ohjeistukset itse työn tekemiseen ovatkin tiukentuneet.
Minne Joonas haluaisi urapolun johdattavan seuraavaksi?
– Uusi työnkuvani on niin tuore, että haluan katsoa, keskittyä ja hoitaa sen niin hyvin kuin ikinä pystyn. Tulevaisuudesta otetaan selvää sitten tulevaisuudessa.
Kun pitää ladata akut, Fagerlund viettää aikaa perheensä kanssa. Vaimo, kaksi pientä lasta, koira ja pientä nikkarointia kaipaava omakotitalo pitävät miehen mukavasti menossa vapaa-ajalla.
– Moottoripyörä on viime vuodet toiminut enemmänkin pihan koristeena. Ehkä se on positiivinen ammattitauti, että pientä prätkän myyntiprojektia pukkaa vapaallakin. Nyt sekin on myyty, ja kaksipyöräisen sijaan huomiota pyytää nelijalkainen perheenjäsen, Fagerlund hymyilee.